Syyrian sisällissodan musiikki (15.4.2017)

[​IMG]
AFP:n kuva kodissaan Aleppossa musiikkia kuuntelevasta miehestä kiersi taannoin laajalti. Mutta millaista on Syyrian sisällissodan musiikki?

Tyytymättömyys hallitusta kohtaan purkautui ensiksi erilaisissa protestilauluissa, joiden esittämisestä mielenosoituksissa tuli suosittua. Yksi esimerkki on ”Yalla irhal ya Bashar”, jonka esittäjän kohtalosta kiertää erilaisia huhuja. Hallituksen vastatessa väkivaltaisesti mielenosoituksiin oppositio sai tukea niin syyrianamerikkalaisilta kuin iranilaisiltakin räppäreiltä. Myös poppihenkistä tukea osoitettiin. Mielenosoittajien ryhtyessä vastaamaan tuleen kappaleiden sävy muuttui kritiikistä aiempaa sotilaallisemmaksi. Yksi esimerkki on Talal Derkin dokumentin Return to Homsin keskushenkilö Abdul Baset al-Sarout, josta tuli ensin protestilaulaja ja sitten kapinallisjohtaja. Sittemmin sotasanasto ja -kuvastoa näkyy enemmän oppositionkin kappaleissa.

Assadin kannattajien puolella kappaleet ja kuvasto ovat perinteistä ”hymyileviä perheitä, miehiä univormuissa” -tyyliä. Ali al-Deek ylisti jo vuonna 2011 kotimaansa onnea ja rauhaa. TV-kanavilla ja sosiaalisessa mediassa armeijaa kehuttiin melko yleismaailmallisella ”reipas musiikki/tankkeja möyrimässä” -yhdistelmällä. Mielenkiintoisena ilmiönä Libanonin Hizbollahille omistettuja kappaleita otettiin käyttöön Syyrian armeijalle suunnattuina versioina, joista oli leikattu pois viittaukset Libanoniin ja Israeliin. Välillä sekä oppositio sekä lojalistit käyttivät samoja kappaleita. Isänmaallinen kappale ”Olen syyrialainen, Jumala on puolellani” esitettiin tv:ssä yhdistettynä pätkiin saippuaoopperasta, joka kertoi Syyrian kapinasta Ranskan siirtomaavaltaa vastaan. Sekä Assadin että opposition kannattajat ovat selvästikin kokeneet kappaleen omakseen.

Islamistikapinallisten mukana Syyrian sodan äänimaisemaan tulivat nashidit, a cappella -tyyliin lauletut kappaleet. Äärimmäisen, joskin perustuksiltaan varsin huteran uskontulkinnan mukaan instrumentit ovat epäilyttäviä, eikä niitä tulisi käyttää. Nashidit sinällään taipuvat vaikka poppiin, mutta Syyrian kohdalla ne yhdistetään useimmiten ääri-islamilaisiin ryhmiin, jotka usein käyttävät nashideja julkaisemiensa videoiden taustalla, kuten tässä Jaish al-Islamin esimerkissä. Etenkin ISISin kuuluisuuden myötä nashideista on näyttänyt tulevan jonkinlaista ~kiellettyä musiikkia~, varsinkin kun ilman kielitaitoa pitää päätellä lähinnä kuvastosta että lauletaanko tässä maailmankaikkeuden kauneudesta vai vääräuskoisten hävittämisestä.

Uskonnollista retoriikkaa on mukana myös joissakin Hizbollahin kappaleissa, kuten Ali Barakatin ilmeisesti Hizbollahin Syyriaan lähtemisen jälkeen tekemässä laulussa Ali Madad. ”(Ya) Ali madad” on ilmeisesti fraasi, jolla pyydetään shiiamytologiassa keskeiseltä Alilta, täydelliseltä ihmiseltä/soturilta, apua vaikeaan tehtävään. Jotkin Irakista tulleet shiiaryhmät käyttävät myös esimerkiksi ashura-juhlaan liittyviä itkuvirsiä.

Myös kurdit käyttävät musiikkia oman kansallisidentiteettinsä esilletuomiseen ja aseellisten siipiensä ylistämiseen. Abdullah Öcalan lienee yksi vakioaiheista, ja ainakin videoiden vieraileva tähti. Sekä YPG että naistaistelijoiden YPJ ovat saaneet omia kappaleitaan. Myös marttyyreille omistettuja lauluja esiintyy. Musiikista ovat innostuneet myös SDF:n riveihin liittyneet ulkomaiset vapaaehtoistaistelijat.

Sodan jaloista maanpakoon lähtevät muusikot ovat klassinen aihe, mutta sodan varjossa myös erilaiset vähemmän tunnetut musiikkityylit ovat nousseet esiin. Syyrialainen räppi ja metalli ovat leviämässä hiljakseen maailmalle pakolaisten mukana, ja sinnittelevät myöskin itse Syyriassa.

Monen laulun aiheena on väsyminen sotaan ja hävitykseen, mutta myös fatalismi omien selviytymismahdollisuuksien suhteen.

Yhdysvaltojen Tomahawk-isku Syyriaan (7.4.2017)

Yhdysvaltain laivaston alukset USS Ross ja USS Porter ovat laukaisseet 59 risteilyohjusta Shairatin lentokentälle Homsin maakunnassa. Washington Post kertoo tapahtuneesta laajemmin, ja lisää tietoa tihkunee viikonlopun aikana.

Kun ottaa huomioon muun muassa SDF:n Raqqan hyökkäystä tukevan yhdysvaltalaistykistön, Yhdysvaltain sotilaallinen läsnäolo ja vaikutus näyttää tasaisesti kasvavan Syyriassa. Jää nähtäväksi, jääkö Shairatin pommitus yksittäiseksi teoksi. On myös mielenkiintoista nähdä, miten kapinallisia tukevat maat tulkitsevat iskun.

Vuoden verran Syyriaa

Syyriasta kirjoittamisen aloittamisesta on nyt kulunut vuosi. Tämä vuosi on ollut ainakin minulle hyvin opettavainen. En voi väittää että tietäisin ja tajuaisin kaiken, mutta ymmärrykseni on syventynyt huomattavasti. Toivottavasti lukijakin tuntee samaa.

Vuosipäivän kunniaksi ajattelin pohtia kokemuksen herättämiä ajatuksia vähän laajemmin. Nykyajan informaatiotulvassa voi pitkälti valita ne asiat, johon vapaat tuntinsa haluaa käyttää. Miksi siis katsella kuoleman kuvia, jos se ei ole omaa työtä? Miksi kirjoittaa maasta, jossa ei ole koskaan käynyt ja jonka kansalaisia ei ole koskaan tavannut? Mitä varsinaista hyötyä yhden sodan tiiviistä seuraamisesta on, kun maailma on konflikteja täynnä?

Aikanaan opiskellessani arvosanoissani tapahtui dramaattinen käänne ylöspäin, kun tutustuin yhdysvaltalaisen Carl Saganin tuotantoon. Hänen kykynsä kertoa tähtitieteestä kiehtovasti ja runollisesti herätti tiedonjanon, jota oli helppo soveltaa myös opiskelemaani historiaan. En kuitenkaan katsele tähtiä, vaan yhden planeetan pienestä osasesta taistelevia miehiä.

Vaikka en koskaan keskittynytkään tähtitieteeseen, aloin tavallaan ajatella historiasta samalla tavalla. Nykyinen tähtitiede kertoo tähtien etääntyvän meistä vääjäämättömästi maailmankaikkeuden laajenemisen vuoksi. Samoin historiasta tulee aina vain kaukaisempaa. Taivaalla näkyvät tähdet ovat vain pieni osa suunnatonta universumia: niin ovat myös ne historialliset henkilöt ja tapahtumat, joista tiedämme. Kaukaisten tähtien planeettoja voidaan löytää katsomalla peittääkö tai heijastuuko niiden valo. Samoin historian hahmot voivat toisinaan paljastaa kalpean aavistuksen ympärillään eläneistä ihmisistä.

Kirjoitin Syyriasta ensimmäisen kerran vuonna 2012, kun pohdin muistelmateosten käyttöä 1700-luvun sotahistorian tutkimuksessa. Käytin esseen loppupuolella Lina Sergie Attarin kirjoitusta Alepposta, sitä jossa hän kirjoitti että asioista oppii kun ne menevät rikki. Attar pohti miksei käyttänyt enemmän aikaa ikuisena pitämänsä kaupungin tallentamiseen. Kun tykkituli alkoi jauhaa Aleppoa palasiksi, hän huomasi epätoivoisesti etsivänsä kuvia tuhotuista rakennuksista ja katuvansa sitä ettei ollut koskaan pitänyt niitä muistamisen arvoisena. Samalla tavoin monet jäyhät 1700-luvun upseerimiehet kirjoittivat laveasti rykmenttiensä marssijärjestyksistä, mutta vakavasti haavoittuessaan alkoivatkin huolehtia perheidensä hyvinvoinnista ja katua sitä, että olivat niin etäisiä poikiinsa. Eri aika, eri maailma, mutta sama tunne siitä että oli tehnyt jotain väärin.

Bysantin prinsessa Anna Komnena kirjoitti, että historian tehtävänä on olla suuri pato, joka noukkii asioita ajan virrasta eikä anna löytämänsä vajota pohjaan. Syyriasta kirjoittamisen tärkein motiivi minulle onkin ehkä tämä muistaminen. Se, että minä kirjoitan tapahtumista ei pysäytä yhtäkään pommia tai luotia. Kenties se kuitenkin tarjoaa syvällisemmän ja monimutkaisemman kuvan ajasta ja paikasta, joka muutoin näyttäytyy vain niin hektisessä uutiskierrossa.

Toisinaan minun on silti vaikea karistaa sitä turhuuden ja toivottomuuden tunnetta, jota tähtitieteellisen mittakaavan muistaminen aiheuttaa. Maailmankaikkeuden monimutkaisuushan ei päde vain kaukaisiin planeettoihin, vaan lukemattomiin ihmisiin, joista jokaisella on aivoissaan oma ainutlaatuinen neuronien, muistojen ja ajatusten verkosto. Lukemattomien videoiden esitellessä “urheita taistelijoita” tai “uskollisia sotilaita” huomaan toisinaan ajattelevani, mitä heistä olisi voinut tulla toisissa oloissa. Se, että he sonnustautuvat kapinallisten tai sotilaiden univormuihin ja tappavat toisiaan on ja on aina ollut hirvittävää mahdollisuuksien haaskausta. Samalla minun on paha tuolistani tuomita heidän sotaansa merkityksettömäksi. Jokainen sota maailmassa on sotijoidensa mielestä käyty syistä, jotka ovat kaikkien uhrausten ja kärsimysten arvoisia. Ainakin jonkun aikaa.

Taannoin Aamulehdessä väitettiin opiskelijoita ynnä muita pelkureiksi, koska he eivät vastusta Venäjän toimia Syyriassa. Luin sen osaksi aiemminkin esiintyneitä väitteitä siitä, ettei ihmisiä kiinnosta Syyrian tapahtumat, koska kaduilla ei ole mielenosoituksia. Minä en ole koskaan uskonut tähän väitteeseen. Ihmisillä on omia huoliaan, velvoitteitaan ja töitään, jotka vievät rajallista aikaa. Kaikista kiireistään huolimatta ihmiset kuitenkin seuraavat uutisia ja vaikkapa lukevat näitä tekstejä, eittämättä myös lahjoittavat katastrofiapuun. Empatia ja ajatus yhteisestä ihmisyydestä elävät kuitenkin syvällä useimmissa meistä, vaikka etäisyydet, ennakkoluulot ja väärinkäsitykset ovatkin toisinaan tiellä.

Haluaisinkin kiittää sinua siitä, että kaikesta huolimatta olet jaksanut välittää.