Ghoutan sariini-iskun vuosipäivä

Tänään on Damaskoksen lähiöön Ghoutaan vuonna 2013 tehdyn sariini-iskun vuosipäivä. Isku surmasi lähteistä riippuen 500 – 1400 ihmistä ja aiheutti oireita tuhansille. Osa vainajista jäi kokonaan noutamatta, oletettavasti siksi että kokonaisia perheitä menehtyi, iskusta selvinnyt mies muisteli The Telegraphille viime vuonna.

Hyökkäys aiheutti kansainvälisen kriisin, sillä elokuussa 2012 presidentti Barack Obama oli puheessaan todennut kemiallisen aseiden käytön Syyriassa olevan ”punainen viiva”, jonka ylittämisestä koituisi seuraamuksia. Viime hetkellä Obama kuitenkin peruutti Yhdysvaltojen ilmaiskut Syyriaa vastaan. Venäjän välityksellä Syyria allekirjoitti kansainvälisen kemiallisten aseiden käytön kieltävän sopimuksen ja luovutti omien sanojensa mukaan asevarastonsa tuhottaviksi. Obaman päätöksenteosta kertovasta The Atlanticin jutusta voi lukea tiivistelmän täällä.

Kansainvälisen yhteisön reaktion puuttuminen johti syvään epätoivoon ja keskinäisen yhteistyön vaikeutumiseen Syyrian oppositiossa. Yllälinkatussa Telegraphin jutussa tutkija Hassan Hassan piti sariini-iskun jälkeistä sopimusta yhtenä osatekijänä ISISin nousulle. Myös Jabhat al-Nusran kaltaisiin ääriliikkeisiin liittyneet henkilöt ovat haastatteluissa kertoneet sopimusratkaisun olleen heille todiste länsivaltojen piittamattomuudesta.

Todisteiden perusteella sariini-iskun todennäköisin tekijä oli Syyrian armeija. Usein Venäjän sponsoroima vaihtoehtomedia on kuitenkin sinnikkäästi väittänyt, että iskun tekijöinä olivat kapinalliset. Salaliittoteoreetikot pitävät esimerkiksi epäilyttävänä sitä, että YK:n kemiallisten aseiden tutkimusryhmä oli Syyriassa juuri silloin kun isku tapahtui. YK:n omasta loppuraportista käy kuitenkin ilmi, että tutkimusten valmistelu aloitettiin maaliskuussa 2013. Tuolloin Syyrian varapääministeri pyysi YK:n pääsihteeriltä puolueetonta tutkimusta kaasuiskusta, jonka kerrottin tapahtuneen Khan al-Assalissa Aleppossa. Ryhmän ensimmäiset jäsenet matkustivat Kyprokselle huhtikuussa 2013, ja olivat siellä toukokuuhun asti. Kesällä 2013 ryhmä teki esivalmisteluja tutkiakseen useampaa väitettyä kemiallisten aseiden käyttöä. Damaskokseen se saapui 18. toukokuuta 2013.

YK:n ryhmä kuvasi hyökkäyksessä käytettyjen rakettien jäännöksiä, otti selvää osumapaikoista ja keräsi omia näytteitään, joissa oli jäämiä sariinista tai sen puoliintumisesta syntyvistä kemikaaleista. Loppuraportissaan YK ei ottanut kantaa tekijöihin. Vuonna 2014 tehdyssä jatkotutkimuksessa brasilialaisen Paulo Pinheiron johtama ryhmä kuitenkin totesi, että tekijöillä oli todennäköisesti käytössään Syyrian armeijan kemiallisten aseiden varastoja.

Vastaväitteitä on silti esitetty, ja sosiaalista mediaa hyödyntävän konfliktintutkimuksen pioneeri Eliot Higgins ja kemiallisten aseiden tutkija Dan Kaszeta ovat iskun jälkeisinä vuosina keränneet todisteita ja kumonneet niitä useaan otteeseen.

Ghoutan iskuista on yli 130 videota. Osassa niistä latauspäiväksi on kuitenkin merkitty 20. elokuuta. Venäjän ulkoministeriön edustaja Aleksandr Lukasevits piti tätä todisteena siitä, että iskusta todistavat videot oli tehty etukäteen. Latauspalvelu YouTube kuitenkin käytti yhdysvaltalaisten servereidensä kellonaikaa, ja videoiden metadataa tutkimalla selvisi että kaikki olivat aamuseitsemältä tehdyn iskun jälkeisiltä tunneilta.

Viikko iskun jälkeen Mint Press julkaisi artikkelin, jonka otsikossa epäiltiin Saudi-Arabian tukemien kapinallisten olevan iskun takana. Itse tekstissä väite esitettiin kuitenkin vain kerran, vieläpä muodossa ”monet uskovat tiettyjen kapinallisten saaneen kemiallisia aseita saudien tiedustelun päälliköltä”, eikä konkreettisia todisteita esitetty. Loppuosa artikkelista keskittyi kuvaamaan Saudi-Arabian yleistä osuutta konfliktissa. Myöhemmin yksi artikkelin kirjoittajiksi merkityistä henkilöistä kiisti osuutensa ja syytti Mint Pressiä epäammattimaisesta käytöksestä.

Suosituimmaksi vaihtoehtoteoriaksi nousi aikoinaan Pulitzer-palkitun Seymour Hershin artikkelikaksikko, joissa hän esitti Turkin tiedustelun toimittaneen kemiallisia aseita Jabhat al-Nusralle, jotta Yhdysvalloilla olisi tekosyy iskeä Syyriaa vastaan. Hershin lähteet olivat kuitenkin nimettömiä, ja kun Higgins ja Kaszeta kyseenalaistivat hänen väitteensä, Hersh ei vastannut. Jotkut kuitenkin halusivat mieluummin uskoa Hershiä hänen Pulitzerinsa ja pitkän uransa vuoksi.

Syyrian armeijan osuuteen viittaa useampi seikka:

A) käytetyt aseet. Ghoutan iskussa käytettiin kahdenlaisia raketteja, joiden jäännöksiä ja suutareiksi jääneitä oppositioaktivistit sekä YK:n tutkimusryhmä mittasivat ja kuvasivat. Ensimmäinen oli ns. Volcano-raketti, josta oli kolmea eri kokoa. Ne tunnettiin aluksi nimellä UMLACA (Unidentified Munitions Linked to Alleged Chemical Attacks), mutta Volcano-nimi vakiintui pian. Eliot Higgins keräsi runsaasti videoaineistoa ajalta ennen Ghoutaa ja sen jälkeen, joka osoitti vain Syyrian hallituksen joukkojen käyttävän rakettityyppiä. Journalisti Elijah Magnierin, joka seurasi hallituksen joukkojen taisteluja, mukaan Syyrian armeija kehitteli raketista suurempia versioita ensimmäisen 107 mm:in mallin tehtyä vaikutuksen. Lopulta raketista oli myös 122 mm:in ja 220 mm:in malleja. Ensimmäiset videot raketeista ovat vuodelta 2012. Higgins pitää mahdollisena, että Hizbollah tai iranilaiset neuvonantajat esittelivät ensimmäisen kaliiperin.

Volcano-raketteja on sekoitettu kapinallisten käyttämiin improvisoituihin raketteihin, ja muun muassa Hersh todennäköisesti viittasi niihin puhuessaan ”kotitekoisista raketeista.” Ghoutan iskussa käytettiin kuitenkin myös Varsovan liiton kalustoon kuulunutta ja standardoitua M14 140 mm -rakettia. Niitä voi käyttää myös kemiallisilla aseilla iskemiseen. YK:n keräämästä todistusaineistosta huolimatta näihin raketteihin ei juuri kiinnitetä huomiota salaliittoteorioissa.

B) rakettien kantama ja hallituksen joukkojen sijainti. Volcano-rakettien kantama yltää parhaimmillaan 2 – 2,5 kilometriin. Higgins hyödynsi kesällä 2013 Damaskoksen taisteluja kuvanneen venäläisen ANNA Newsin uutiskuvaa. Vertaamalla kahtakymmentä ANNAn videota kapinallisten kuvaamiin videoihin Higgins pystyi vertaamaan näkemäänsä satelliittikuviin ja paikantamaan tapahtumapaikkoja. Higgins pystyi todentamaan, että hyökkäyksen aikana Syyrian hallituksen joukot pitivät hallussaan alueita, joilta ammutut raketit yltäisivät osumakohtiinsa. M14-rakettien kantama on vielä pidempi. Vaikka se ei todistakaan mitään, Higginsin esittelemän mahdollisen ampumapaikan lähellä sijaitsi toiminnassa ollut Syyrian ilmavoimien tiedustelun rakennus. Presidentti Hafez al-Assad oli aikanaan ilmavoimien päällikkö, ja hänen aikanaan ilmavoimien tiedustelu täytettiin Assadeille uskollisella henkilöstöllä.

C) iskun skaala. Itäisen Ghoutan iskuun tarvittiin noin puoli tonnia sariinia. Yhden sariinikilon valmistaminen tuottaa noin 9 kiloa haitallista jätettä. Kun Syyria ilmoitti luovuttavansa varastojaan tuhottavaksi, kävi ilmi että se oli valmistanut merkittäviä määriä kemiallisia aineita. Sariini on vielä haastavimpien myrkkykemikaalien joukossa, joten on hyvin epätodennäköistä että kapinallisilla olisi ollut raaka-aineita, tietotaitoa ja varastointi- sekä jätteenkäsittelykykyä iskun tekemiseen.

Sopimuksen mukaisesti Syyria luovutti varastojaan tuhottaviksi. Iskut kemiallisilla aseilla ovat kuitenkin jatkuneet. Hallitus on syyttänyt kapinallisia iskuista, mutta iskujen yleisin tekotapa on ollut helikoptereista pommittaminen. Aineena on käytetty kloorikaasua, joka ei sisälly Syyrian allekirjoittamaan sopimukseen. On myös epäilty, ettei Syyrian hallitus ole todellisuudessa luovuttanut kaikkia varastojaan. Siinä tapauksessa, että sotaonni kääntyisi jälleen hallitusta vastaan, se todennäköisesti mieluummin käyttäisi kaasua uudestaan kuin antautuisi. Mikäli epäilyt venäläishelikopterin alasampumista seuranneesta kaasuiskusta Idlibistä osoittautuvat oikeiksi, lienee syytä epäillä että kaasua käytetään myös erityisenä rangaistuksena.

Sopimusta kiiteltiin aikoinaan siitä, että se poisti vaarallisia aseita ilman sotatoimia. Jatkuvat uutiset ja epäilyt uusista kaasuiskuista ovat kuitenkin huolestuttavia. Yhtenä vaarana on, että kemiallisten aseiden käyttöön turrutaan ja ne alkavat normalisoitua. Kategorisen kiellon sijaan on mahdollista venyttää kansainvälisen yhteisön rajoja, kunhan uhriluku pysyy pienenä ja väitteet kiistetään. Huolestuttavana mahdollisuutena on myös kemiallisten aseiden päätyminen ääriryhmien tai entistä enemmän keskusjohdosta irrallaan olevien hallituksen joukkojen käsiin.

Jabhat al-Nusra, osa 5

[IMG]
Ilmaiskun jälkiä Idlibissä 2016

Venäjän ilmaiskut ja Iranin lähettämät joukot käänsivät sodan hitaasti Assadin eduksi. Muutos näkyi dramaattisimmin Latakiassa, missä kapinalliset menettivät huomattavasti alueitaan. Aleppon ympäristössä JN taisteli paikoin voitokkaasti, mutta suurten kaupunkien sijaan propagandavideoiden aiheet oli revittävä kyläpahasten valloituksista. Nusran harvoihin valopilkkuihin kuului Jund al-Aqsan kahtiajako. Eräänlaisena miniatyyrinä pienempi jihadistiryhmä hajosi kahteen, osan sen johtajista liittyessä JN:ään ja toisten siirtyessä ISISin riveihin.

Helmikuun 2016 lopussa Syyriaan saatiin aikaiseksi harvinainen tulitauko, tai “taistelutoiminnan keskeyttäminen.” Terroristijärjestöksi luokiteltu JN jätettiin kuitenkin sen ulkopuolelle. Tulitauon suurin uhka JN:lle oli kuitenkin siinä, että ilman välitöntä pelko ilmapommituksista syyrialaiset uskalsivat jälleen osoittaa mieltään Assadia vastaan, aivan kuten sodan alussa.

JN ja Jund al-Aqsa olivat ilmoittaneet sallivansa vain valkoiset ja islamilaiset liput hallitsemillaan alueillaan Idlibissä. Mielenosoituksissa ukaasi jätettiin iloisesti huomiotta, väkijoukkojen kantaessa FSA:n lippua ja tervehtiessä FSA:n johtajia ja demokratia-aktivisteja. Nusran taistelijat uhkailivat mielenosoittajia, mutta perjantaimielenosoitukset jatkuivat.

Seuraavissa mielenosoituksissa 11. maaliskuuta Nusra yritti hajoittaa Maarat al-Numanin kaupungin mielenosoitukset. JN:n taistelijat yrittivät ensin voittaa FSA:ta tukevat iskulauseet huutokilpailussa, mutta kun se ei onnistunut, he ryhtyivät pidättämään mielenosoittajia. JN uskoi että sen asemaa yritettiin haastaa, ja seuraavana päivänä se hyökkäsi FSA-ryhmä 13. Divisioonan tukikohtiin kaupungissa. 13. Divisioona on yksi vanhimmista säilyneistä FSA-ryhmistä, ja sitä vastaan hyökkääminen johti kansan raivoon. Väkijoukot valtasivat ryhmän päämajan takaisin ja vapauttivat pidätetyt miehet JN:n käyttämästä vankilasta, sytyttäen sen tuleen. JN pelästyi reaktion voimakkuutta ja pidättäytyi välittömistä kostotoimista.

Huhtikuun 2016 alussa Abu Firas al-Suri, “Kunnian perilliset” -dokumentin kertojanääni, kuoli ilmaiskuissa yhdessä poikansa kanssa. Tulitauko heikensi Nusran asemaa, ja sitä tutkinut Charles Lister onkin syyttänyt sitä tulitauon rikkomisesta. Rauhallisissa oloissa Nusraa vastustettaisiin, mutta sotatoimien jatkuessa siitä tulisi jälleen korvaamaton liittolainen. JN näyttäisi pitkälti onnistuneen tässä: jopa 13. Divisioona on sittemmin taistellut sen kanssa yhdessä Assadin joukkoja vastaan.

[IMG]
JN:n lennokkikuvaa krh-keskityksestä Syyrian hallinnon asemiin Aleppon eteläpuolella

JN:n asema on toistaiseksi verrattain vakaa sen sisäisistä ristiriidoista huolimatta. Lister on syyttänyt tästä Yhdysvaltain politiikkaa: hänen mukaansa Yhdysvaltojen pitäisi luoda turvavyöhykkeitä siviilien suojelemiseksi, jotta äärimielisyyttä ruokkiva tappaminen voitaisiin estää. Hänen mielestään Vladimir Putin bluffaa, ja Yhdysvaltojen pitäisi suojella siviilejä voimakeinoin. Toisaalta hän epäloogisesti esitti, että Yhdysvallat voisi iskeä Syyrian hallinnon vähemmän tärkeisiin kohteisiin, jottei Venäjä huolestu. Assadin heiketessä maltillinen oppositio voisi Listerin mukaan viimein haastaa islamistit.

Listerin ehdotus ei ole saanut kannatusta. Heinäkuussa Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerit sopivat keskinäisestä yhteistyöstä terrorismia vastaan Syyriassa. The Atlanticin Obama-haastattelussa mainittiin Yhdysvaltojen presidentin haluavan käyttää voimaa vain sellaisia kohteita vastaan, jotka uhkaavat Yhdysvaltoja. Tuoreen sopimuksen mukaan Jabhat al-Nusra nimetään uhkaksi USA:n kansalliselle turvallisuudelle, ja siksi sitä vastaan voidaan käyttää enemmän voimaa.

Listerin mielestä sopimus on tuhoisa, koska JN tekee yhä yhteistyötä muiden kapinallisten kanssa ja sillä odotetaan olevan merkittävä rooli Aleppon piirityksessä. Hän ehdottaa iskujen rajoittamista pelkästään Jabhat al-Nusran johtoa vastaan, ja esittää että ryhmä tulisi hajoittaa sen sisäisiä ristiriitoja hyödyntäen. Lister sanoo keskustelleensa erotetun al-Hamawin kanssa, jonka mukaan osa Nusran jäsenistä on miettinyt Al Qaidasta irtisanoutumista ja uuden ryhmän muodostamista. Syrjäytetyn al-Qahtanin kerrotaan myöskin kannattavan irtautumista. Asia herättää monia kysymyksiä: onko irtaantuminen “aito” vai vain nimenmuutos, uskovatko ulkovallat siihen, ja tapahtuuko eroa ylipäätään. Aiemmat spekulaatiot Al Qaidasta irtaantumisesta on tavattu hylätä epärealistisina.

[IMG]
Kuvakaappaus Vice Newsin videolta ’Inside the Battle: Al Nusra Al Qaida in Syria,’ 2015

Vaikka Lister lienee erehtyväinen, hän on siinä mielessä oikeassa että sodan jatkuminen on Jabhat al-Nusran suurin etu. Nusran mediasiipi on vuosien ajan pyörittänyt propagandaansa ja korostanut sotilaidensa urheutta ja uhrautuvaisuutta. Se käyttää lennokkeja ja kypäräkameroita näyttääkseen, miten Assadin joukkoja ajetaan kerta toisensa jälkeen pakoon. Koska marttyyrikuolema kuuluu ideologiaan, osa kypäräkameravideoista päättyy murheellisesti. Uutiskuvat raunioista kaivetuista lapsista ovat kuitenkin tehokkaimpia värvääjiä. Nusran viesti on, ettei maailma välitä, eikä maailmanpolitiikan kiemuroiden selittäminen tarjoa tunteisiin vetoavaa argumenttia väitettä vastaan. Moni jihadisti on kertonut lähteneensä Syyriaan Ghoutan kaasuiskun jälkeen. Irlantilainen runoilija Thomas Moore kirjoitti aikanaan laulun vuoden 1798 kapinaan lähteneiden ystäviensä muistoksi:

“Land of Song!” said the warrior bard
Though all the world betrays thee
One sword, at least, thy rights shall guard
One faithful harp shall praise thee!”

Nusran värväys hyödyntää romanttisia kuvitelmia ja tunnereaktioita, mutta sen jyrkkä fundamentalismi ei todellisuudessa hyväksy kansan vapauden puolesta taistelemista. Nusran ideologien maailmassa Syyria on vain yksi osa suurta taistelua islamilaisen maailman puolesta, jota länsi heidän mielestään uhkaa. Sen vihamielisyys länsivaltojen tukemia kapinallisryhmiä vastaan on osaltaan sabotoinut kapinallisten taistelua. Kuten niin monet muut aikaisemmatkin ideologit, Nusran johto uskoo tietävänsä mitä ”Kansa” oikeasti haluaa. Koska Nusran narratiivissa ainoa keino pelastaa islamilainen maailma rappiolta ja sodalta on palata vanhaan, “puhtaaseen” uskoon ja yhteiskuntaan, kaikki oikeamieliset ovat tietysti samaa mieltä. Ne, jotka haluavat tasa-arvoista kansalaisyhteiskuntaa tai vaikka ranskalaisen poliittisen filosofian vaikutusta, ovat JN:n mielestä pettureita. Amnesty International on raportissaan syyttänyt Nusraa sieppauksista ja kidutuksista. Raportin perusteella JN käyttää samoja kidutuskeinoja kuin Syyrian valtio, jonka julmuutta ja jumalattomuutta vastaan se sanoo taistelevansa.

Koska taistelu länttä ja sen kätyreitä vastaan on Nusran mielestä maailman suurin ja tärkein sota, jonka voittaminen tuo viimein onnen, vaurauden ja rauhan, sen voittamiseksi voidaan käyttää kaikkia mahdollisia keinoja. Kuten pahamaineisempi ISIS, myös Nusra järjestää oman tulkintansa mukaista uskonnollista opetusta lapsille. Niissä kouluissa ei kannusteta ajattelemaan itse, ei mietitä miten monta opittavaa asiaa maailmassa on, eikä keksitä omalle kalliille elämälle muuta tarkoitusta kuin antaa se pois Suuren Asian puolesta.

[IMG]

Jabhat al-Nusra, osa 4

Vuonna 2015 Nusra oli kummallisessa asemassa – ISISin julmuuteen verrattuna se saattoi vaikuttaa jopa maltilliselta. Sen hyökkäykset muita kapinallisia vastaan eivät silti jääneet huomaamatta. Nusran kukistaessa SRF:ää Aleppossa syntyi joulukuussa 2014 Levantin rintamaksi. Moninaisista ideologioista koostuva Levantin rintama halusi estää Assadia piirittämästä Aleppoa ja taistella ISIStä vastaan, mutta sen jäseniä huoletti myöskin Nusran vaikutusvalta.

JN:n ahdistama Harakat Hazm liittyi helmikuussa 2015 Levantin rintamaan, ja se uhkasi Nusraa vastatoimilla jos taistelut jatkuisivat. Nusra ei kuitenkaan piitannut tästä, ja taisteluiden jatkuessa Levantin rintama ei lopulta lähettänytkään apua. Harakat Hazm ilmoitti hajaantuvansa maaliskuun alussa menetettyään useita tukikohtiaan. Levantin rintama hajosi erimielisyyksiinsä jo seuraavassa kuussa.

Nusra kiristi nopeasti otettaan Harakat Hamzilta ja SRF:ltä valtaamiltaan alueilta Idlibin maakunnassa. Tammikuussa 2015 se pakotti monia Idlibin druuseja kääntymään sunnalaisuuteen. ISIS oli pakottanut alueen druusit tekemään saman jo vuonna 2013 ennen häädetyksi joutumistaan. Syyrian druusien enemmistö eli eteläisessä Suweidassa, missä heitä riitti perustamaan omia kodinturvajoukkojaan. Idlibin harvalukuisemmat druusit olivat riippuvaisia kapinallisryhmien hyvästä tahdosta. SRF:n johtaja Jamal Marouf oli tavannut paikallisia druuseja ja tarjonnut heille suojelua, mutta lupaus oli tyhjä Nusran pakotettua Maroufin pakenemaan Turkkiin. Lisäksi Nusra määräsi druusit noudattamaan sukupuolten erottelua kouluissa ja tuhoamaan hautapyhäkköjä, jotka olivat sen mielestä kuvainpalvontaa.

Maaliskuussa 2015 JN perusti uuden oman liittoumansa Idlibin maakunnan valtaamiseksi. Jaish al-Fatah (”Voiton armeija”) koostui kokonaan islamisteista. Liittouman julistamisesta kertovat propagandavideot paljastivat JN:n saaneen käsiinsä TOW-ohjuksia, joita oli otettu kukistetuilta lännen tukemilta kapinallisilta. Nusra väitti lähettävänsä Idlibin valtaukseen 3000 omaa miestään. Jaish al-Fatahin rinnalle liittyi muita kapinallisryhmiä, jotka auttoivat sivustojen ja selustojen suojaamisessa.

Idlibin ja Jisr al-Shugourin kaupunkien valtaukset kohottivat kapinallisten mielialaa. Nusra sai jälleen positiivista julkisuutta, ja lisää miehiä liittyi. Nusran kannatusta auttoi myös se, että syyrialaiset alkoivat turhautua kansainvälisen avun puutteeseen ja sodan jatkumiseen. “Lännessä eletään etäisten filosofisten ideoiden maailmassa,” Muhammed Nabih Osman, joka johti entisille poliittisille vangeille suunnattua hyväntekeväisyysjärjestöä, sanoi Daily Beastille. “He haluavat meidän elävän ideoidensa mukaan mutta me voimme olla eri mieltä olematta äärimielisiä. Tuhansia ihmisiä tapetaan ja he murehtivat siitä mitä tapahtuu Assadin jälkeen ja haluavat opettaa meille demokratiasta ja naisten oikeuksista. He eivät tarjoa turvapaikkoja tai lentokieltoalueita siviileille joita teurastetaan laumoittain. He miettivät vain sitä kuka hallitsee Syyriaa sodan jälkeen.”

Samaan aikaan alkoi kiertää huhuja, että Nusra sanoutuisi irti Al Qaidasta. Teorian mukaan terrorijärjestöstä irtisanoutuminen mahdollistaisi vahvemman kansainvälisen avun. Paikalliset korostivat Nusran syyrialaisten jäsenten taistelevan Assadia vastaan, ei jihadin puolesta, ja moni uskoi huhuun erosta. Al Qaidaa seuraavat asiantuntijat eivät kuitenkaan uskoneet eroon, eikä sitä koskaan tapahtunut. Al Qaidan merkitys oli liian syvällä JN:n sisäisessä kertomuksessa.

Saudi-Arabia alkoi Qatarin ja Turkin kanssa tukea Syyrian kapinallisia entistä avokätisemmin kuningas Salmanin noustua valtaan. Persianlahden maiden ja Turkin apu oli Washingtonin tahdon vastaista, mutta niiden turhautuminen Yhdysvaltain politiikkaan Syyriassa johti niiden omatoimisuuteen. Turkin tiedustelu kertoi välittäneensä tiedustelutietoa ja huoltoapua Jaish al-Fatahille. Apu ei mennyt suoraan Nusralle, mutta koska se oli liittouman jäsen, oli selvää että se hyötyi. Turkki perusteli apuaan sillä että se edesauttaisi JN:n vanhan liittolaisen Ahrar al-Shamin asemaa JN:n kustannuksella. Saudi-Arabia ja Qatar lähettivät rahaa ja aseita, joiden kulun rajan yli Turkki järjesti. Toukokuun 2015 loppuun mennessä Jaish al-Fatah valtasi Arihan kaupungin, riistäen Idlibin maakunnan kokonaan Syyrian hallinnon käsistä.

[IMG]
Nusran panssarivaunu saapuu Arihan kaupunkiin toukokuussa 2015

JN:n menestyksen myötä al-Golani astui jälleen julkisuuteen, antaen uuden haastattelun. Siinä hän jälleen väitti ettei JN aikonut rangaista Syyrian vähemmistöjä – “druuseja tai ketään muutakaan” – eikä käyttää Syyriaa lännen vastaisten iskujen suunnitteluun. Syyrian jihadisteja tutkinut Charles Lister piti al-Golanin puheita osoituksena paluusta aikaisempaan sovittelevampaan retoriikkaan. Listerin lähteiden mukaan käsky tehdä jälleen yhteistyötä tuli Ayman al-Zawahirilta. JN:n kahtiajako vaikutti jatkuvan – osa otti käskyt vastaan, mutta toiset halusivat jatkaa maailmanlaajuisen jihadin puolesta puhumista. Al Qaidan nimi houkutteli vierastaistelijoita, ja siitä luopuminen johtaisi loikkauksiin ISISin riveihin. Syrjäytetyn al-Qahtanin väitettiin kannattavan yhteistyötä, kun taas hänet korvannut jordanialainen Sami Oraid tiettävästi jatkoi kovaa linjaansa. Niin kauan kuin sotamenestys jatkui, sisäisten erimielisyyksien arveltiin pysyvän kurissa.

Nusran voimistuessa Idlibissä se perusti Ahrar al-Shamin kanssa myös yhteisen “eteläisen Jaish al-Fatahin.” Sen asema etelässä kuitenkin heikkeni. Syyrian eteläiset kapinalliset olivat onnistuneet yhdistymään Eteläiseksi rintamaksi, jota tuki Syyrian kapinallisia tukevien maiden neuvonantajien ja tiedustelun verkosto MOC (Military Operations Center). Syyrian eteläosissa MOC pyrki määrätietoisesti eristämään Nusran, ja pitkälti onnistui tavoitteissaan. Nusran eteläinen osasto joutui sooloilemaan, mikä vain johti sen aseman huononemiseen. Monia sen taistelijoita ryhtyi vuoteen 2015 mennessä loikkaamaan muihin ryhmiin.

Kesäkuussa 2015 Nusran taistelijat surmasivat 23 druusia Qalb Lawzan kylässä. Kiistan taustalla oli Nusran päätös pakko-ottaa asuntoja ja taloja taistelijoidensa käyttöön. Nusran johtajat sanoutuivat irti teosta, väittäen sen tapahtuneen ilman sen tietoa ja hyväksyntää, ja vannoen tutkivansa tapauksen paikallisessa sharia-oikeudessa. Emiiri al-Tunisi erotettiin tehtävästään. Druuseja vastaan kohdistettua pakkokäännytystä ei kuitenkaan hellitetty, vaikka al-Golanin mukaan kyse oli vain vapaaehtoisesta lähetystyöstä. Joukkomurha oli myös takaisku libanonilaiselle druusijohtajalle Walid Jumblattille, joka oli aiemmin vähätellyt Nusran fundamentalismia. Jumblatt oli pitkään yrittänyt kannustaa Syyrian druuseja liittymään taisteluun Assadia vastaan, mutta uutiset murhista tuskin kannustivat ketään. Nusra maksoi kuolleiden omaisille myöhemmin korvauksia, joiden suuruudesta ei ole tietoa, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Itse kylä nimettiin uudelleen Qalb al-Islamiksi.

[IMG]
Israelissa asuvat druusit osoittavat mieltään Nusraa vastaan kesäkuisen joukkomurhan jälkeen 2015

Yksi Nusran sisäisen kiistan kysymysmerkeistä oli se, mitä linjaa salaperäinen al-Golani kannatti. Heinäkuussa 2015 yksi JN:n perustajista, syyrialainen Saleh al-Hamawi, erotettiin tehtävistään. Hän protestoi erottamistaan sosiaalisessa mediassa, ja sai tukea aiemmin syrjäytetyltä al-Qahtanilta. Miehet katsoivat, että heitä oli paneteltu “alueellisuuden” kannattajiksi, kun taas ulkomaalaiset taistelijat olivat taivutelleet al-Golanin ajamaan puritaanisen jihadin asiaa. Asiasta kirjoittanut Aron Lund varoitti, ettei ollut viisasta uskoa mitään liian selvältä vaikuttavaa kertomusta jihadismin sisäisestä valtataistelusta. Nusra kuitenkin onnistui houkuttelemaan lisää ulkomaalaisia. Syyskuussa 2015 Jaish al-Muhajireen wal Ansar -niminen ryhmä ilmoitti liittyvänsä Nusraan. Sen alkuperäinen perustaja oli sittemmin ISISiin loikannut tsetseeni Omar al-Shishani.

Vuonna 2015 Yhdysvaltojen Train & Equip -ohjelman kapinalliset yrittivät siirtyä Syyriaan. Heidän moraalinsa ja miesmääränsä oli jo valmiiksi huono, sillä miehet oli käsketty keskittymään vain ISISin vastaiseen taisteluun. Ensimmäinen 54 hengen ryhmä joutui Nusran hyökkäyksen kohteeksi heinäkuussa, ja ainakin yksi kuoli muiden hajaantuessa. Syyskuussa 70 miehen joukko joutui jälleen JN:n hampaisiin, ja Pentagon vahvisti ryhmän luovuttaneen aseistustaan Nusralle välttääkseen hyökkäyksen. Huhujen mukaan osa ryhmästä jopa liittyi Nusran Assadin vastaiseen taisteluun. Joko ohjelmaa organisoivat tiedustelupalvelun miehet eivät tienneet JN:n toimivan alueilla tai eivät uskoneet sen suhtautuvan vihamielisesti Yhdysvaltain tukemiin kapinallisiin. Train & Equip -ohjelmasta tuli Yhdysvalloille nolo fiasko, ja se antoi sysäyksen sitkeästi eläville salaliittoteorioille Yhdysvaltain tuesta Al Qaidalle.

Assadin vuonna 2015 kärsimät tappiot johtivat kuitenkin Venäjän interventioon ja Iranin kasvavaan tukeen. Aiemmista puheistaan poiketen al-Golani julkaisi ääninauhan, jossa hän kannusti kapinallisia iskemään alaviitteja vastaan kostaakseen Venäjän ilmaiskuissa kuolleet sunnit. Venäjän väliintulo oli al-Golanin mukaan uusi ristiretki idästä. Yksi Nusran uskonnollisista johtajista lupasi palkkion vangituista venäläisistä sotilaista. Ilmoituksella haettiin yhtäläisyyksiä Afganistanin sotaan. Jabhat al-Nusra halusi muistuttaa mahdollisia ulkomaalaistaistelijoita mujahidinien kunnianhetkestä Neuvostoliittoa vastaan, ja mainostaa olevansa parhain järjestö jossa jatkaa sotaa. Assadin saamat vahvistukset tulisivat kuitenkin ajamaan Syyrian kapinalliset puolustuskannalle.