Vuoden verran Syyriaa

Syyriasta kirjoittamisen aloittamisesta on nyt kulunut vuosi. Tämä vuosi on ollut ainakin minulle hyvin opettavainen. En voi väittää että tietäisin ja tajuaisin kaiken, mutta ymmärrykseni on syventynyt huomattavasti. Toivottavasti lukijakin tuntee samaa.

Vuosipäivän kunniaksi ajattelin pohtia kokemuksen herättämiä ajatuksia vähän laajemmin. Nykyajan informaatiotulvassa voi pitkälti valita ne asiat, johon vapaat tuntinsa haluaa käyttää. Miksi siis katsella kuoleman kuvia, jos se ei ole omaa työtä? Miksi kirjoittaa maasta, jossa ei ole koskaan käynyt ja jonka kansalaisia ei ole koskaan tavannut? Mitä varsinaista hyötyä yhden sodan tiiviistä seuraamisesta on, kun maailma on konflikteja täynnä?

Aikanaan opiskellessani arvosanoissani tapahtui dramaattinen käänne ylöspäin, kun tutustuin yhdysvaltalaisen Carl Saganin tuotantoon. Hänen kykynsä kertoa tähtitieteestä kiehtovasti ja runollisesti herätti tiedonjanon, jota oli helppo soveltaa myös opiskelemaani historiaan. En kuitenkaan katsele tähtiä, vaan yhden planeetan pienestä osasesta taistelevia miehiä.

Vaikka en koskaan keskittynytkään tähtitieteeseen, aloin tavallaan ajatella historiasta samalla tavalla. Nykyinen tähtitiede kertoo tähtien etääntyvän meistä vääjäämättömästi maailmankaikkeuden laajenemisen vuoksi. Samoin historiasta tulee aina vain kaukaisempaa. Taivaalla näkyvät tähdet ovat vain pieni osa suunnatonta universumia: niin ovat myös ne historialliset henkilöt ja tapahtumat, joista tiedämme. Kaukaisten tähtien planeettoja voidaan löytää katsomalla peittääkö tai heijastuuko niiden valo. Samoin historian hahmot voivat toisinaan paljastaa kalpean aavistuksen ympärillään eläneistä ihmisistä.

Kirjoitin Syyriasta ensimmäisen kerran vuonna 2012, kun pohdin muistelmateosten käyttöä 1700-luvun sotahistorian tutkimuksessa. Käytin esseen loppupuolella Lina Sergie Attarin kirjoitusta Alepposta, sitä jossa hän kirjoitti että asioista oppii kun ne menevät rikki. Attar pohti miksei käyttänyt enemmän aikaa ikuisena pitämänsä kaupungin tallentamiseen. Kun tykkituli alkoi jauhaa Aleppoa palasiksi, hän huomasi epätoivoisesti etsivänsä kuvia tuhotuista rakennuksista ja katuvansa sitä ettei ollut koskaan pitänyt niitä muistamisen arvoisena. Samalla tavoin monet jäyhät 1700-luvun upseerimiehet kirjoittivat laveasti rykmenttiensä marssijärjestyksistä, mutta vakavasti haavoittuessaan alkoivatkin huolehtia perheidensä hyvinvoinnista ja katua sitä, että olivat niin etäisiä poikiinsa. Eri aika, eri maailma, mutta sama tunne siitä että oli tehnyt jotain väärin.

Bysantin prinsessa Anna Komnena kirjoitti, että historian tehtävänä on olla suuri pato, joka noukkii asioita ajan virrasta eikä anna löytämänsä vajota pohjaan. Syyriasta kirjoittamisen tärkein motiivi minulle onkin ehkä tämä muistaminen. Se, että minä kirjoitan tapahtumista ei pysäytä yhtäkään pommia tai luotia. Kenties se kuitenkin tarjoaa syvällisemmän ja monimutkaisemman kuvan ajasta ja paikasta, joka muutoin näyttäytyy vain niin hektisessä uutiskierrossa.

Toisinaan minun on silti vaikea karistaa sitä turhuuden ja toivottomuuden tunnetta, jota tähtitieteellisen mittakaavan muistaminen aiheuttaa. Maailmankaikkeuden monimutkaisuushan ei päde vain kaukaisiin planeettoihin, vaan lukemattomiin ihmisiin, joista jokaisella on aivoissaan oma ainutlaatuinen neuronien, muistojen ja ajatusten verkosto. Lukemattomien videoiden esitellessä “urheita taistelijoita” tai “uskollisia sotilaita” huomaan toisinaan ajattelevani, mitä heistä olisi voinut tulla toisissa oloissa. Se, että he sonnustautuvat kapinallisten tai sotilaiden univormuihin ja tappavat toisiaan on ja on aina ollut hirvittävää mahdollisuuksien haaskausta. Samalla minun on paha tuolistani tuomita heidän sotaansa merkityksettömäksi. Jokainen sota maailmassa on sotijoidensa mielestä käyty syistä, jotka ovat kaikkien uhrausten ja kärsimysten arvoisia. Ainakin jonkun aikaa.

Taannoin Aamulehdessä väitettiin opiskelijoita ynnä muita pelkureiksi, koska he eivät vastusta Venäjän toimia Syyriassa. Luin sen osaksi aiemminkin esiintyneitä väitteitä siitä, ettei ihmisiä kiinnosta Syyrian tapahtumat, koska kaduilla ei ole mielenosoituksia. Minä en ole koskaan uskonut tähän väitteeseen. Ihmisillä on omia huoliaan, velvoitteitaan ja töitään, jotka vievät rajallista aikaa. Kaikista kiireistään huolimatta ihmiset kuitenkin seuraavat uutisia ja vaikkapa lukevat näitä tekstejä, eittämättä myös lahjoittavat katastrofiapuun. Empatia ja ajatus yhteisestä ihmisyydestä elävät kuitenkin syvällä useimmissa meistä, vaikka etäisyydet, ennakkoluulot ja väärinkäsitykset ovatkin toisinaan tiellä.

Haluaisinkin kiittää sinua siitä, että kaikesta huolimatta olet jaksanut välittää.

Aleppon aktivistit

Suomensyyrialainen Rami Adham on saanut runsaasti julkisuutta viime kuussa, kun hänen tarinansa ”lelusalakuljettajana” on julkaistu useissa medioissa, muun muassa The Telegraphissa, Al Jazeerassa, BBC:llä ja luonnollisesti Ylellä. Adham on salakuljettanut tarvikkeita Syyriaan Turkin puolelta, mutta on tunnetuin oppositioalueilla ja pakolaisleireillä jakamistaan leluista. Idean hän sai tyttäreltään. Adham toimii osana Suomi-Syyria Yhteisöä ja pitää myös omaa YouTube-kanavaansa, jossa on sekä suomenkielisiä kertomuksia matkoilta että reportaaseja esimerkiksi Alepposta. Uusimmalla retkellään hän ei tosin enää päässyt Aleppoon saarron vuoksi.

Itä-Aleppossa toimii seitsemän koulua, joita pyörittää demokratiajärjestö Kesh Malek (”shakkimatti”). Sitä johtaa aktivisti Marcell Shehwaro, joka on joutunut sekä Syyrian hallituksen että ääri-islamistien kuulustelemaksi. Kritisoituaan hallitusta blogissaan kansannousun alussa hän menetti työnsä. Shehwaron äiti tapettiin hallituksen tarkastuspisteellä Aleppossa vuonna 2012.

Shehwaro vieraili taannoin New Yorkissa osana syyrialaisten aktivistien delegaatiota YK:n päämajassa. Hän kirjoitti matkalta esseen pohdiskeluistaan jouduttuaan automaattisesti tarkempaan syyniin lentokentällä passinsa vuoksi.

”Excuse me, Sir, if I made reference to how problematic your interrogations of Syrians are. You see, some of us have experienced the unimaginable during interrogations, so we aren’t intimidated by something this polite. Others are so afraid of anyone in uniform that they confess to things they don’t even know. So what “truth” is it that you are trying to get out of us?

I also ask your pardon, for I didn’t mean to say “No” with such pride when you asked me to unlock my mobile. You see, this request echoes deeply in our collective conscience as Syrians. This request takes me back to the checkpoints in my country, where saying no to such a request could simply get you killed. I said “No” with pride because I wanted to inhale some of your democracy.

Delegaatio tapasi Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryn, ja tapaaminen nauhoitettiin. Nauhalla Kerry kertoi ajaneensa Yhdysvaltain sotavoiman käyttöä Syyriaa vastaan, mutta hävinneensä väittelyn. Kerryn mukaan ongelma on se, ettei Venäjä välitä kansainvälisistä sopimuksista mutta Yhdysvallat välittää. Yhdysvallat voi toimia Syyriassa laillisesti vain
1) osana YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä, jota ei tule
2) jouduttuaan hyökkäyksen kohteeksi
3) Syyrian hallituksen kutsusta

Kerry totesi diplomaattisten yritysten olleen ”hyvin turhauttavia”. Shehwaron kysyttyä montako kuolonuhria Syyriassa tarvitaan ennen kuin mitään tehdään Kerry vastasi, että ongelmana ovat myös vastareaktiot.

”The problem is that, you know, you get, quote, ’enforcers’ in there and then everybody ups the ante, right? Russia puts in more, Iran puts in more; Hezbollah is there more and Nusra is more; and Saudi Arabia and Turkey put their surrogate money in, and you are all destroyed.”

Kerry ehdotti delegaatiolle että Syyriassa pitäisi järjestää vaalit, joihin myös ulkomaille paenneet voisivat osallistua YK:n ja naapurimaiden tuella. Delegaation jäsenet suhtautuivat ehdotukseen epäillen, sillä he eivät uskoneet vapaan äänestämisen onnistuvan hallituksen alueilla tai Venäjän suostuvan epäedulliseen lopputulokseen johtaviin vaaleihin.

Tapaamisen jälkeen delegaation jäsenet kertoivat menettäneensä toivonsa siihen, että Yhdysvallat voisi vaikuttaa Syyrian kriisiin ainakaan presidentti Obaman kaudella.

Uutispäivitys 4.10. (taistelujen eskaloituminen)

Syyrian ja Venäjän ilmavoimat ovat jatkaneet taisteluaan Syyrian tikittävää eläkepommia vastaan.

Rajuimmat pommitukset keskittyvät Aleppoon, josta on uutisoitu runsaasti. Otsikoihin ovat päässeet muun muassa Aleppon löytöeläinkoti kissoille ja kaupungista äitinsä avulla twiittaava seitsenvuotias Bana al-Abed. Kuvat pommitusten jäljistä ovat myöskin päivittäisiä. Washington Post kertoo perheiden ryhtyneen nukkumaan samoissa huoneissa, jottei osuman sattuessa kukaan jää ainakaan orvoksi. Kaikkia kuvia ei suostuta julkaisemaan lehdissä tai uutislähetyksissä, mutta turhautuneet toimittajat näyttävät niitä omilla Twitter-tileillään. BBC:n John Sweeney pohtii vanhaa ongelmaa: miten sodasta voi kertoa, jos se ahdistaa kuulijoita? Erityistä myötätuntoa on herättänyt video, jossa pelastustyöntekijä purskahtaa itkuun kannettuaan kuukauden ikäisen vauvan ambulanssiin.

Sotatoimet ovat kiihtyneet hyvin rajuiksi tulitauon kaaduttua. Eilen Yhdysvallatkin tunnusti tilanteen ja ilmoitti keskeyttävänsä kahdenkeskiset neuvottelut Venäjän kanssa, joiden tavoitteena olisi ollut tulitauon pelastaminen ja yhteistyö ääriliikkeitä vastaan. Yhdysvallat on ”harkinnut” voimakkaampia toimia, mutta niitä pidetään teoreettisina, koska presidentti Obaman ei uskota haluavan laajentaa Yhdysvaltain osuutta kriisissä kautensa loppupuolella. Yhtenä suunnitelmana olisi tiettävästi Syyrian ilmavoimia vastaan iskeminen, mutta ehdotus tuskin koskaan päätyy presidentin pöydälle. Venäjä on varoittanut Yhdysvaltoja sekaantumasta sen tekemisiin, ja on lähettänyt lisää koneita Syyriaan.

Välirikko on kuitenkin näkynyt kiihtyvässä propagandasodassa. Erään venäläisen sivuston mukaan ISIS olisi vallannut koko Syyrian ilman Venäjää, ja tulevaisuudessa taisteltaisiin ääri-islamilaisia jättirobotteja vastaan. Jürgen Todenhöfer, entinen Saksan parlamentin jäsen, julkaisi haastattelun jossa Jabhat Fateh al-Shamin komentajaksi esittäytynyt mies kertoi Yhdysvaltain tukevan järjestöään. Haastattelu herätti runsaasti epäilyksiä, joita Der Spiegel keräsi kattavasti yhteen. Vaikuttaa siltä, että haastattelu pidettiin Syyrian hallituksen alueella. Todenhöferin muutettua kertomustaan useaan kertaan alueen asukkaat kertoivat haastateltavan olevan äänen perusteella Syyrian hallituksen paikallinen apuri.

Pommitusten tukemina Syyrian hallituksen joukot hyökkäävät Aleppossa. The Guardianin mukaan päävastuu taisteluista on noin kuudella tuhannella shiiataistelijalla, Syyrian omien joukkojen jäädessä pariin sataan. Hyökkäys on edennyt, ja shiiajoukot ovat saaneet haltuunsa Handaratin pakolaisleirin ja al-Kindin linnoitetun sairaalan kapinallisten vastahyökkäyksistä huolimatta. Kapinalliset ovat saaneet raskaammaksi aseistukseksi suuria määriä Grad-raketteja. Niitä on ollut jo aiemmin, mutta näyttää siltä että tulitauon kaatumisen jälkeen niitä on alettu toimittaa avokätisesti. Syyrian hallituksen kannattajien mukaan apukuljetukset kuljettavat niitä, mikä kuulostaa apukuljetusten pommittamisen puolustelulta.

Aleppon pohjoispuolella Turkin tukemat kapinalliset lähestyvät hitaasti Dabiqia, ISISin milleniaarisen maailmankuvan apokalyptisen lopputaistelun paikkaa. Etenemistä hidastavat miinat ja vastahyökkäykset. Turkki näyttää siirtyneen tankkituesta enemmän tulenjohtoon ja tiedusteluun, kenties välttääkseen armeijan tappioita.

Daily Beast kirjoittaa taannoin huomiota herättäneen videon, jossa kapinalliset huutavat Yhdysvaltain vastaisia iskulauseita, saavan yhä kummallisempia käänteitä. Toisen kapinallisryhmä Liwa al-Mutasimin mukaan Al Raissa olleet amerikkalaisjoukot eivät edes tienneet, että heitä häädetään, vaan kyseessä oli Ahrar al-Sharqiyan oma julkisuustempaus. Kolmannen FSA-ryhmän, Hamzan divisioonan, väitettiin hyökänneen al-Sharqiyaa vastaan ja syyttäneen sitä ISIS-kytköksistä, mutta sen koommin asiasta ei ole kuulunut mitään.

Haman pohjoispuolella Syyrian armeija (ilmeisesti oikea armeija, ei liittolaiset) on yhä kärsinyt tappioita. Useassa kapinallisten julkaisemassa videossa sotilaat hylkäävät vahvastikin linnoitettuja tukikohtia. Kapinalliset ovt kaapanneet tai tuhonneet runsaasti kalustoa, eivätkä armeijan vastahyökkäykset ole onnistuneet. Sen sijaan maakunnassa sijainnut maanalainen sairaala on tuhottu bunkkeripommeilla. Kapinallisten videoissa ja satelliittikuvissa näkyy myös useita kyliä, joiden talot Syyrian hallitus jyräsi puskutraktoreilla kostoksi sisällissodan alkuvuosina. Myös ISIS on sekaantunut Haman tapahtumiin: se otti vastuun kolmesta Hamassa tehdystä itsemurhaiskusta, jotka kohdistuivat baath-puolueen päämajaa ja poliisiasemia vastaan. Iskut tuskin murskasivat jumalattoman sosialismin, mutta useita ohikulkijoita kylläkin.

Jordanian rajalle jumiin jääneet pakolaiset eivät ole suostuneet siirtymään tilapäiseltä leiriltään, koska he pelkäävät joutuvansa pommitusten kohteeksi elleivät pysy lähellä rajaa.

Time-lehti pyysi yhdeksältä syyrialaiselta valokuvaajilta otoksia, jotka ovat jääneet vahvimmin heidän mieleensä sodan aikana. Delil Suleiman valitsi kuvan, jossa kurdinainen suree itsemurhaiskussa kuollutta veljeään Hasakassa vuonna 2015:
[IMG]