Haman rintaman kapinallisten keskinäinen taistelu

Kapinallisten etenemisen Haman pohjoispuolella ovat pysäyttäneet kapinalliset itse.

Sotilaallisesti tappiolle joutunut ISIS on tehnyt useita itsemurhaiskuja eri puolilla Syyriaa. Muut kapinallisryhmät ovat syyttäneet Haman hyökkäyksessä keskeisessä roolissa ollutta Jund al-Aqsaa ISISin tukemisesta ja sen jäsenten piilottelusta. Hallituksen kannattajat ovat puolestaan sanoneet JaA:n teloittaneen ihmisiä ”jumalanpilkasta” valtaamissaan kylissä.

Suuri islamistinen kapinallisryhmittymä Ahrar al-Sham, joka on aiemminkin kahakoinut JaA:n kanssa, sanoi JaA:n vanginneen sen taistelijoita tarkastuspisteellään. Yhdessä ISIS-syytösten kanssa kiistat johtivat keskinäisiin taisteluihin viikonloppuna. Perjantaina Ahrar riisui JaA:n taistelijoita aseista ja otti sen asemia haltuunsa. Yhteenottoa yritettiin sovitella, mutta lauantaina Jund al-Aqsa pysäytti Ahrarin kolonnan ja surmasi kaksi siinä kulkenutta Ahrarin kokenutta komentajaa. Aiheesta julkaistujen kuvien perusteella miehet teloitettiin. Toinen komentajista oli Abu Munir al-Dabous, jota oltiin pitkään ylistetty piikkinä Syyrian hallituksen lihassa.

Murhien jälkeen Ahrar ilmoitti tuhoavansa Jund al-Aqsan, ja sai useita muita kapinallisryhmiä tuekseen. Ainakin Harakat Nur al-Din al-Zinki, Failaq al-Sham, Fastaqim Kama Umirt, Jaish al-Tahrir, Jaish al-Mujahideen, Suqour al-Sham ja Jabhat al-Shamiya ilmoittivat taistelevansa al-Aqsaa vastaan. Ahraria tukevat uskonoppineet julkaisivat fatwan, joka kutsui kaikkia kapinallisryhmiä liittymään tehtävään.

Kiistan puhjetessa sekä Ahrar al-Sham että Jund al-Aqsa vetivät joukkonsa Haman rintamalta syvemmälle kapinallisalueille. Rintamavastuu jäi vain kahdelle kapinallisryhmälle, Jaish al-Izzalle ja Abdo Shamille, jotka joutuivat jonkin aikaa taisteltuaan vetäytymään Syyrian hallituksen vastahyökkäyksen tieltä. Vastahyökkäys sai takaisin miltei kaikki kapinallisten valtaamat alueet, Syria Direct kertoo.

Ylivoiman edessä Jund al-Aqsa ilmoitti sunnuntaina liittyvänsä Jabhat al-Nusraan ”keskinäisen vihanpidon” pysäyttämiseksi. Julkisuudessa kiersi al-Aqsan ja JFS:n johtajan al-Golanin allekirjoittama ilmoitus, jossa Jund al-Aqsan kerrottiin hajoavan, kaikkien vankien vapautuvan ja taistelijoiden liittyvän JFS:n riveihin. Poikkeuksena mainittiin Ahrarin komentajien murhaan sekaantuneet sekä ne, joilla on tai epäillään olevan kytköksiä ISISiin. Molempien ryhmien sanottiin joutuvan oikeuden eteen.

JFS:n mediasiipi vaikutti pitävän asiaa loppuunkäsiteltynä, ja kertoi JaA:n liittymisen ohella uudesta offensiivista Latakiassa ja Haman vastahyökkäyksen pysähtymisestä. Hallituksen joukot valtasivat hetkeksi Ma’an kaupungin takaisin, mutta ilmeisesti katkoksen jälkeen vahvistuksia saaneet kapinalliset valtasivat sen uudestaan.

Syyrian ääriliikkeitä tutkinut Charles Lister on kuitenkin pitänyt JFS:n päätöstä ottaa Jund al-Aqsa suojiinsa suurena virheenä. Huonomaineisen ja vihatun ryhmän hyväksyminen sabotoi kapinallisten yrityksiä koota uutta yhteistä rintamaa Aleppon saarron toiseen murtamisyritykseen. Nur al-Din al-Zinkin edustaja syytti JFS:ää ”pettureiksi” ja Ahrar al-Sham on suuttunut siitä, ettei sille kerrottu yhteenliittymisestä. Vaikuttaakin siltä, ettei yhteenliittyminen ole lopettanut keskinäisiä taisteluja. Osa kapinallisryhmistä on vaatinut JFS:n riveissäkin olevan al-Aqsan tuhoamista. Toistaiseksi muut kapinallisryhmät jatkavat JaA:ta vastaan hyökkäämistä, vaikka tulitaukoa yritetään saada aikaan.

Muun Syyrian tapahtumista myöhemmin paremmalla ajalla.

m: täsmennys: Syria Directin jutusta saa kuvan, että kaikki kapinallisten alueet Haman pohjoispuolella on menetetty. Erinäisiä karttoja vertailemalla näyttää kuitenkin siltä, että hallituksen joukot ovat edenneet lähinnä Haman koillispuolella. Kapinalliset pitävät yhä hallussaan suoraan Haman pohjoispuolella olevia Suranin, Halfayan, Ma’ardasin ja Taibat al-Imamin kyliä/kaupunkeja.