Uutispäivitys 24.9. (Hallituksen joukkojen hyökkäys Aleppossa)

Aleppoa on pommitettu raivokkaasti jopa Syyrian sodan mittapuulla. Syyrian hallitus ilmoitti aloittavansa hyökkäyksen koko kaupungin valtaamiseksi, ja Venäjän ja Syyrian ilmavoimat ovat tehneet satoja iskuja kaupunkiin. Itäistä Aleppoa on pommitettu sirpalepommein, palopommein ja ilmeisesti myös raskailla bunkkerien tuhoamiseen tarkoitetuilla pommeilla. Kuolonuhrit lasketaan sadoissa, osan uhreista hautautuessa romahtaneiden talojensa sisälle. Sairaalat ovat täynnä, ja ainakin kolmea valkokypärien tukikohtaa on pommitettu pelastustöiden vaikeuttamiseksi. UNICEFin mukaan ilmavoimien pommitus on vaurioittanut itäisen Aleppon vedenpuhdistamon ja estänyt sen korjaamisen. Vastavetona kapinallisten kerrotaan katkaisseen juoksevan veden jakelun läntiseen Aleppoon.

Syyrian hallituksen ilmoitusta täydestä hyökkäyksestä on pidetty yllättävänä, sillä jopa joidenkin Hizbollahin johtajien on kerrottu kavahtaneen ajatusta suurkaupungin katutaisteluista. Toistaiseksi hallituksen joukot ovat menestyneet koillisessa Handaratin palestiinalaisleirissä, jonka kerrottiin tänään tulleen vallatuksi. Tuoreeltaan oppositio on väittänyt kapinallisten tehneen vastahyökkäyksen ja jopa vallanneen alueen takaisin, mutta se on epävarmaa. Kapinalliset odottavat saavansa lisää aseistusta tulitauon kaaduttua, mutta eivät kaipaamiaan ilmatorjunta-aseita.

Reuters kertoo Syyrian sodan kannatuksen kasvaneen Iranissa, eikä aihetta enää yritetä peitellä tai kierrellä. Muun muassa taannoisissa olympialaisissa menestynyt iranilaispainija omisti mitalinsa Syyriassa taisteleville ”pyhäkköjen puolustajille”, joiksi Iranin media kutsuu Syyriassa taistelevia joukkoja.

Aleppon pohjoispuolella Turkin tukeman FSA:n eteneminen on ollut hidasta ISISin tehtyä useita kyliä vallanneen vastahyökkäyksen. Päävastuu taisteluista on FSA-joukoilla, ja alkusysäyksen jälkeen Turkki näyttää siirtyneen neuvoa-antavaan rooliin. Presidentti Erdogan vaati jälleen perjantaina turvavyöhykettä pohjoiseen Syyriaan, mutta vaikuttaa siltä että Turkki ei halua hoitaa vyöhykkeen vartiointia vain oman armeijansa voimin. Samassa puheessa Erdogan syytti Yhdysvaltoja aselastin lähettämisestä YPG:lle. Yhdysvalloissa on spekuloitu Valkoisen talon haluavan käynnistää menestyksekkään offensiivin kohti Raqqaa ennen seuraavaa presidenttiä.

Jabhat Fateh al-Sham on tuominnut julkilausumassaan Turkin tukeman operaation, kun taas joukko syyrialaisia uskonoppineita on julkaissut oman toteamuksensa joka pitää sitä oikeutettuna. JFS:n vastustus ei ole yllättävää, mutta mielenkiintoisena käänteenä kapinallisryhmä Nour al-Din al-Zenki ilmoitti tänään liittyvänsä JFS:ään. Se on mukana Eufratin kilvessä, joten jää nähtäväksi vetäytyykö se nyt siitä.

Haman pohjoispuolella kapinalliset ovat pitäneet asemansa. Hallituksen joukot tekivät etukäteen juhlitun vastahyökkäyksen tiikerijoukkojen voimin, mutta se ilmeisesti epäonnistui raskaasti. Tänään kapinalliset valtasivat Ma’an kylän, minkä sanotaan vahvistavan heidän itäistä sivustaansa. Erään lähteen mukaan JFS olisi aikeissa osallistua Haman hyökkäykseen Aleppon takaiskujen jälkeen.

Homsin kaupungin viimeisen kapinallisalueen, Waerin, evakuointi on jatkunut. Kapinallisten ja hallituksen välillä on ollut kiistaa siitä, että kapinalliset olisivat halunneet YK:n valvomaan evakuointia. Kapinalliset suostuivat lopulta lähtemään ilman YK:n valvontaa. Viimeaikaisissa evakuoinneissa ei toistaiseksi ole merkkejä siitä, että hallituksen joukot olisivat ahdistelleet kuljetuksia. Todennäköisesti alueiden haltuunottoa pidetään tärkeämpänä kuin kapinallisten vangitsemista.

Kolikon toisella puolella Los Angeles Times on kirjoittanut Idlibin maakunnassa sijaitsevista shiiaenemmistöisistä Fuahin ja Kefrayan kylistä, joita islamistikapinalliset piirittävät. Sopimuksen mukaan kylien kohtalo riippuu kapinallisten hallussa olevien, niin ikään piiritettyjen Madayan ja Zabadanin tilanteesta. Kapinallismottien antautuessa osa kapinallisista on vaatinut Fuahin ja Kefrayan kukistamista. Tänään kyliin on pudotettu lentokoneista tarvikkeita.

Myös eteläisen rintaman kapinalliset odottavat hallituksen joukkojen uutta hyökkäystä, kertoo Syria Direct. Torstaina etelässä tehtiin tuhoisa itsemurhaisku Inkhilin kylässä, jonne kapinallisten itsehallinnon ja sotilasneuvoston edustajia oli kokoontunut keskustelemaan etelää vaivanneista sieppauksista ja attentaateista. ISIStä tai sen aliosastoa epäillään iskun tekijöiksi. Eteläisen rintaman pysähtyneisyys on johtanut yleiseen levottomuuteen, jonka vastaisista toimista neuvottelijoiden oli tarkoitus puhua.

Moscow Times kertoi Venäjän taannoisten vaalien äänestystietojen kertoneen Venäjän miesvoimasta Syyriassa. Venäjän Damaskoksen suurlähetystössä annettiin 193 ääntä, kun taas Hmeyminin lentotukikohdassa annettiin 4 378 ääntä.

Washington Post kertoi Valkoisen talon jarruttaneen Syyrian vastaisten lisäpakotteiden etenemistä kongressissa siinä toivossa, että se auttaisi tulitaukoa.

Syyrian ilmavoimien MiG syöksyi taannoin maahan Qalamounissa, ilmeisesti koneen teknisen vian vuoksi. Lentäjä pelastautui laskuvarjolla, mutta joutui kapinallisten käsiin. Poikkeuksellisesti kapinalliset auttoivat lentäjän palaamaan omiensa luo, mikä on herättänyt suurta hämmästystä sekä opposition että hallituksen kannattajien keskuudessa.

Syyrian baath-puolue, osa 1

Syyria oli osa Ranskan Lähi-idän mandaattia vuosina 1920-1946. Ranskan miehityksellä oli huomattava vaikutus Syyrian tulevaisuuteen. Helpoiten huomattavia vaikutuksia oli esimerkiksi Troupes spéciales du Levantilla, johon ranskalaiset värväsivät paljon uskonnollisten vähemmistöjen jäseniä. Oma osansa oli kuitenkin myös koulutuksella.

Michel Aflaq (1910-1989) syntyi keskiluokkaiseen perheeseen Damaskoksessa. Käytyään Syyrian länsimaalaistettuja kouluja hän lähti vuonna 1929 opiskelemaan filosofiaa Pariisin yliopistoon Sorbonneen. Siellä Aflaq tutustui vasemmistolaiseen ajatteluun ja perusti arabiopiskelijoiden oman opiskelijajärjestön. Kaikkein tärkeimpänä hän tutustui toiseen syyrialaisopiskelijaan Salah ad-Din al-Bitariin (1912-1980). Myöhempi ba’ath-puolueen kirjallisuus korosti sitä, että Aflaq oli ortodoksikristitty ja Bitar sunnimuslimi.

Michel Aflaq 1930-luvulla.
Salah al-Din al-Bitar joskus vuoden 1963 jälkeen.

Aflaq ja Bitar palasivat Syyriaan vuonna 1932, ja heistä molemmista tuli opettajia al-Tajhizin lukiossa Damaskoksessa. Aflaq kannatti aluksi kommunistista puoluekantaa, mutta pettyi syvästi kun kommunistisen puolueen pääsy hallitukseen Ranskassa ei muuttanut maan siirtomaapolitiikkaa. Opetustyönsä ohella Aflaq ja Bitar alkoivat muotoilla omaa ideologiaansa. Se oli vallankumouksellinen ideologia, joka ajoi yhtenäisen, sosialistisen ja maallisen arabivaltion perustamista. Tärkeintä oli kansan valistaminen: sosialismi ei ollut itseisarvo, vaan väline yhteiskunnan modernisaatioon. Vallankumouksen jälkeen valistuneiden ajattelijoiden kärkipuolueen olisi johdettava yhteiskunnan muutosta yhden puolueen järjestelmällä. Vuoteen 1940 mennessä Aflaq ja Bitar olivat perustaneet perjantaisin kokoontuvan ryhmän, josta tuli Harakat al-Ihya al-Arabi. Vuonna 1943 elävöittämistä tarkoittava ihya vaihdettiin sanaan baath, jonka voi kääntää henkiinheräämiseksi tai renessanssiksi.

Lukion opettajina Aflaqin ja Bitarin ensimmäinen yleisö olivat enimmäkseen Syyrian maaseudulta tulleet opiskelijat, jotka olivat kouluttautumassa Damaskoksessa. Osittain maaseutuenemmistön vuoksi monet baathin varhaisista kannattajista olivat myös uskonnollisten vähemmistöjen jäseniä. Köyhemmän maaseudun kasvatteina heihin vetosi ba’athin sosialismi, ja vähemmistön edustajina sen ei-uskonnollisuus. Baath ei suinkaan ollut ensimmäinen arabinationalistinen liike, olihan Syyriassa kapinoitu verisesti siirtomaavaltaa vastaan vuosina 1925-27. Varhaisemmat kansallisliikkeet pitivät kuitenkin “arabismia” ja sunni-islamia identiteettinsä keskuksina. Kiihkeimmät nationalistit pitivät enemmistöstä poikkeavien uskonnollisten liikkeiden jäseniä “osittaisina arabeina” ja vähemmistöihin kuuluvat puolestaan pelkäsivät kansallisten liikkeiden tosiasiassa ajavan vain sunnien asiaa.

Tästä poiketen baath-puolueen perustuskirja totesi, että “kaikki eroavaisuudet sen (=arabivaltion) poikien välillä ovat sattumanvaraisia ja merkityksettömiä. Ne tulevat katoamaan arabitietoisuuden herätessä…” Baathin ideologiassa kaikki arabit olisivat tasa-arvoisia uskonnosta riippumatta. Islam ei kuitenkaan jäänyt huomiotta. Vaikka sitä ei pidetty kansallisena uskontona, sitä pidettiin erottamattomana osana arabikulttuuria ja sen perintöä, jonka osallisia kaikki arabit olivat. “Kun heidän kansallistunteensa herää heissä täysin ja he saavat alkuperäisen luontonsa takaisin, kristityt arabit tajuavat islamin olevan heidän kansallista kulttuuriaan jossa heidän tulisi kyllästää itsensä, jotta he ymmärtäisivät ja rakastaisivat ja haluaisivat sitä kaikkein arvokkaimpana asiana arabismissaan”, Aflaq kirjoitti.

Baathin ihanne tarjosi siis tavallaan keinon päästä eroon vähemmistöstatuksesta ja niistä oman synnyinseudun heimosuhteista, jotka yhä määrittelivät monien ihmisten elämää.

Baathin suosio kasvoi Syyrian maaseudulla, kun Aflaqin ja Bitarin oppilaat palasivat kotiseuduilleen ja levittivät oppimaansa. Sunnienemmistöisissä kaupungeissa, kuten Damaskoksessa, sen suosio jäi pieneksi. “Siitä (=puolueesta) tuli suuri keho pienellä päällä”, yksi baathin vanhimmista jäsenistä kirjoitti muistelmissaan.

Viimeiset ranskalaisjoukot poistuivat Syyriasta vuonna 1946. Baathista tuli puolue virallisesti vuonna 1947, kun Aflaqin ja Bitarin liike yhdistyi toisen Sorbonnessa opiskelleen aktivistin, Zaki al-Arsusin, samannimisen liikkeen kanssa. Muut vähemmistövetoiset puolueet olivat SSNP (Syrian Socialist National Party, joka katsoi “luonnollisen Syyrian” kattavan koko Hedelmällisen puolikuun alueen ja Libanonin) sekä kurdienemmistöinen Syyrian kommunistinen puolue SCP.

Zaki al-Arsusi 1930-luvulla.

Itsenäisen Syyrian ensimmäinen presidentti oli Shukri al-Quwatli (1891-1967). Hän oli työskennellyt arabimaiden itsenäisyyden puolesta jo ottomaanien aikana. Ranskan aloitettua siirtomaavaltansa Quwatli tuomittiin kuolemaan, ja hän pakeni Egyptiin. Suhteidensa kautta Quwatli oli yksi vuosien 1925-27 kapinan merkittävistä tukijoista. Hänet armahdettiin vuonna 1930, jolloin hän palasi Syyrian ja kohosi antikolonialistisen kansallispuolueen johtajaksi. Hänet valittiin Ranskan mandaatin alaiseksi perustetun Syyrian tasavallan presidentiksi vuonna 1943, ja säilytti virkansa johdettuaan maan itsenäisyyteen.

Shukri al-Quwatli vuonna 1943.

Quwatli valittiin jatkokaudelle vuonna 1948, mutta Israelin valtion perustaminen muutti kaiken. Syyria aloitti Quwatlin johdolla sodan Israelia vastaan muiden arabimaiden kanssa, mutta tappio sodassa oli tuhoisa. Sodan aikana ba’ath-puolue kokeili voimiaan: Aflaq johti mielenosoituksia Quwatlia vastaan ja julkaisi tätä kritisoivia kirjoituksia puolueen sanomalehdessä. Kritiikkinsä vuoksi Aflaq pidätettiin. Vuonna 1949 kansliapäällikkö Husni al-Za’im teki Syyrian ensimmäisen sotilasvallankaappauksen ja syrjäytti Quwatlin, joka päästettiin lyhyen vankeuden jälkeen uudestaan Egyptiin.

Husni al-Za’im.

Za’im ajoi itsevaltaista ja maallistunutta politiikkaa. Hän kielsi poliittiset puolueet, ja hetkeksi vapaaksi päässyt Aflaq pidätettiin uudestaan. Za’imin kausi kesti kuitenkin vain yhden kesän, sillä häntä avustaneet upseerit Sami al-Hinnawi ja Adib al-Shishakli syrjäyttivät hänet. Hinnawi teloitutti Za’imin ja pääministeri Muhsin al-Barazin ja nimitti veteraanipoliitikko Hashim al-Atassin hänen tilalleen. Adib al-Shishakli kuitenkin epäili Hinnawin ja Atassin suunnittelevan valtioliittoa hashemiittidynastian hallitseman Irakin kuningaskunnan kanssa. Hän käynnisti vuoden 1949 kolmannen vallankaappauksen, syrjäyttäen Hinnawin mutta pitäen Atassin virassaan. Teloitetun pääministeri al-Barazin serkku murhasi Hinnawin Beirutissa vuonna 1950.

Sami al-Hinnawi.
Adib Shishakli.

Hinnawin ja Shishaklin valvonnan alla Atassi perusti väliaikaisen yhteishallituksen, jossa oli ministereitä kaikista puolueista. Myös Aflaq sai ministerinsalkun, mutta vain joksikin aikaa. Syrjäytettyään Hinnawin Shishakli käytti valtaansa vaatimalla liittolaiselleen Fawzi Selulle puolustusministerin viran kolmeksi peräkkäiseksi kaudeksi. Atassi nimittäin jatkoi neuvotteluja Irakin kanssa, mutta Selun kautta Shishakli pystyi jarruttamaan niitä.

Vuonna 1951 Atassi pyysi pääministeri Maarouf al-Dawalibia perustamaan uuden hallituksen. Dawalib kieltäytyi nimittämästä Selua puolustusministeriksi, jolloin Shishakli teki jälleen vallankaappauksen pidättämällä hänet ja hajoittamalla parlamentin. Atassi erosi presidentinvirastaan protestiksi, jolloin Shishakli nimitti Selun presidentiksi. Aflaq suhtautui Shishakliin aluksi mahdollisena liittolaisena, mutta Shishakli kielsi jälleen kaikki puolueet. Baathin johtohahmot joutuivat pakenemaan Libanoniin, missä he jatkoivat oppositiopolitiikkaa. Maanpaossa baath-puolue yhdistyi Akram al-Hawranin arabisosialistipuolueen (ASP) kanssa, jolloin sen viralliseksi nimeksi tuli Arabisosialistinen baath-puolue (Hizb al-Ba’ath al-Arabi al-Isthiraki).

Akram al-Hawrani.

Shishaklin visiona oli vahva yhtenäinen valtio, ja hänen epäilystensä kohteeksi joutuivat Syyrian druusit, jotka enimmäkseen elivät Suwaydan maakunnassa tai Jabal al-Duruzissa (”Druusien vuorella). Alue jätettiin huomiotta infrastruktuuriprojekteissa, mikä kenties osaltaan auttoi baath-puolueen suosiota siellä. Vuonna 1953 Shishakli päätti palauttaa puolueet, mikä vain johti kritiikkiin häntä vastaan. Shishakli lähetti lopulta vahvistuneen armeijan kukistamaan toisinajattelijat Jabal al-Duruzissa ja julkaisi druuseja solvaavaa propagandaa.

Shishakli hylkäsi Selun vuonna 1953, nimittäen itsensä presidentiksi. Oppositio häntä vastaan keskittyi eronneen Atassin ympärille, johon Shishakli ei uskaltanut kajota. Vastarinnan kasvaessa Shishakli erosi vuonna 1954 ja pakeni lopulta Brasiliaan, missä druusi Nawaf Ghazaleh etsi hänet käsiinsä ja murhasi hänet kostoksi druusien pommittamisesta. Vuoden 1954 vaaleissa baath-puolue sai entistä enemmän paikkoja ASP:n Hawranin suosion myötä. Aflaq menetti vaikutusvaltaansa Hawranille, sillä baath alkoi tehdä yhteistyötä kommunistipuolue SCP:n kanssa. Aflaq inhosi yhä kommunisteja petyttyään Ranskan kommunistipuolueen hallituspolitiikkaan. Samaan aikaan kansallismielinen Atassi, joka oli palannut virkaansa, pyrki turhaan hillitsemään Syyriassa yhä vahvemmin vaikuttavaa vasemmistolaisuutta.

Atassin kauden päätyttyä Quwatli palasi maanpaosta ja asettui ehdolle vuoden 1955 presidentinvaaleissa, tullen valituksi. Egyptin-vuosinaan Quwatli oli tutustunut Gamal Abdel Nasseriin, panarabismin kuuluisimpaan nimeen. Nasserin upseeritovereiden, Syyriasta inspiraationsa saaneen sotilasvallankaappauksen jälkeenkin Quwatlia kohdeltiin hyvin, vaikka hän oli alunperin syrjäytetyn kuningas Farukin vieras.

Quwatlin ulkopolitiikkaa leimasi Bagdadin sopimuksen (tai CENTOn) allekirjoittaminen vuonna 1955, joka perusti Naton mallin mukaisen sotilasliiton Turkin, Irakin, Iranin, Pakistanin ja Ison-Britannian välille. Quwatli ja Nasser sopivat vastapainoksi keskinäisen sotilasliiton. Suezin kriisi vuonna 1956 nosti Nasserin suosion huippuunsa. Pääministeri Sabri al-Asali johti Syyrian nasserismia käymällä tiiviitä neuvotteluja Egyptin kanssa. Vasemmistolaisuuden suosion (etenkin armeijan piirissä) myötävaikutuksesta Syyria myös lähestyi Neuvostoliittoa.

Quwatli, Saudi-Arabian kuningas Saud ja Nasser solmivat keskinäisen puolustusliiton vuonna 1956.

Siirtyminen lähemmäs itäblokkia aiheutti levottomuutta kylmän sodan ilmapiirissä. Syyriassa kiersi huhuja, että CIA olisi tukemassa vallankaappausta joka nostaisi Shishaklin takaisin valtaan. Aflaq ja Hawrani kritisoivat julkisesti Saudi-Arabian monarkiaa, mikä hermostutti Quwatlia. Huhut länsivaltojen sekaantumisesta Syyrian asioihin kiihtyivät vuonna 1957, kun Yhdysvallat alkoi epäillä kommunistien ottaneen vallan Damaskoksessa. Syyskuussa 1957 Turkin rajoilla alkoi näkyä sotilaallista liikehdintää. Nasser ilmoitti julkisesti tukevansa Syyriaa, ja Saudi-Arabia halusi pitää Quwatlin vallassa vastapainoksi vasemmistolaisuudelle. Kiristynyt tilanne rauhoittui Jordanian ja Irakin ilmoitettua, etteivät ne aikoneet tehdä interventiota.

Nasserin suosio Syyriassa alkoi ohittaa Quwatlin aseman. Kannatuksen suuruuden vuoksi Quwatli nimitti Hawranin parlamentin puhemieheksi ja Bitarin ulkoministeriksi. Ajatus unionista Egyptin kanssa sai yhä laajempaa tukea, ja ulkoministerinä Bitar matkusti Egyptiin neuvottelemaan Syyrian ja Egyptin yhdistymisestä. Nasser suhtautui kuitenkin ajatukseen varauksella: häntä epäilyttivät Syyrian talous suhteessa Egyptiin sekä armeijan vaikutusvalta Syyriassa. Nasser myös vaati että kommunistien valtaannousu Syyriassa oli estettävä, mutta Syyrian lähettiläät pitivät unionia parhaimpana keinona kommunistien suosion tukahduttamiseen.

Quwatli ja Nasser tervehtivät Yhdistynyttä arabitasavaltaa riemuitsevaa väkijoukkoa Damaskoksessa maaliskuussa 1958.

Yhdistynyt arabitasavalta (1958-61) herätti pian katkeruutta Syyriassa Egyptin vaikutusvallan vuoksi. Nasser ajoi läpi Egyptin tyylisiä taloudellisia päätöksiä, kuten kansallistamisia ja paljon kritiikkiä herättäneen maareformin. Baathin asema heikkeni näinä vuosina merkittävästi, ja sitä kannattavat upseerit perustivat salaisen sotilaskomitean puolueen aseman palauttamiseksi. Puolueen palauttamista vaadittiin jo vuonna 1960, ja Hawranin johtama ryhmittymä vaati Syyrian eroa.

Tyytymättömyys johti vuoden 1961 vallankaappaukseen, jossa Syyria irtaantui valtioliitosta. Vallankaappausta johtivat enimmäkseen Damaskoksessa asuvat sunniupseerit, joiden käsiin armeijan komento oli unionin aikana keskittynyt. Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei Damaskoksen ryhmittymällä ollut juuri tukea muualla Syyriassa. Vallankaappausta johtanut Abd Karim al-Nahlawi yritti kiristää otettaan pidättämällä presidentiksi valitun Nazim al-Kudsin vuonna 1962, mutta vastavallankaappaus teki yrityksen tyhjäksi.

Samana vuonna baath perustettiin uudelleen, ja Aflaq nimitettiin sen pääsihteeriksi. Uudelleenperustamiseksi järjestetyssä kokouksessa baathin sotilaskomitea otti yhteyttä Aflaqiin ja pyysi hänen tukeaan vallankaappaukselle, joka syrjäyttäisi separatistihallinnon ja nostaisi baathin valtaan. Aflaq suostui.

Kun baath-puolueen Irakin haara oli kaapannut vallan helmikuussa 1963, salaliittolaiset kiirehtivät suunnitelmiaan. Maaliskuun 8. Päivänä vuonna 1963 baath-upseerien, nasseristien ja puolueettomien upseerien liittouma kaappasi vallan Syyriassa. Nasseristit kenties toivoivat unionin paluuta, mutta baathista tuli Syyrian johtava puolue.

Michel Aflaq ja yksi vallankaappauksen johtohahmoista, Salah Jadid, vuonna 1963.

 

Uutispäivitys 20.9. (tulitauon loppu)

Syyrian armeija julisti tulitauon päättyneeksi sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä, syyttäen kapinallisia sen rikkomisesta. Taistelut olivatkin jo kiihtyneet muun muassa Haman pohjoispuolella, sillä tulitauon kannatus oli hyvin matalalla. Aleppossa ei ole vaadittu apukuljetuksia, vaan kaupungin saarron lopettamista. Oppositio piti tulitaukoa yksinkertaisesti hämäyksenä, jonka turvin Syyrian hallitus vahvisti asemiaan ja valmisteli taistelujen jatkumista. Venäjä puolestaan syytti kapinallisia juuri samasta. Aleppossa, jossa ilmavoimat eivät hetkeen olleet pommittaneet, alkoivat heti äärimmäisen ankarat pommitukset tulitauon päätyttyä. Joidenkin väitteiden mukaan osa pommeista olisi jopa osunut vahingossa Hizbollahin ja shiiajoukkojen asemiin.

Tulitauon aikana Turkin tukema FSA ja ISIS jatkoivat taisteluaan pohjoisessa Syyriassa. Huomiota herätti etenkin episodi, jossa kapinallisryhmä hääti Yhdysvaltain erikoisjoukkoja ja heidän kanssaan kulkeneita ryhmiä pois Al Raista. Videokuva tapahtumasta on herättänyt runsaasti keskustelua.

Erikoisjoukkoja uhkaillut kapinallisryhmä oli varsin pieni ja minulle aiemmin tuntematon Ahrar a-Shariqyah, joka on ilmeisesti perustettu tammikuussa 2016. Opposition mukaan sitä on syytetty “roistomaisesta” käytöksestä. Ryhmä julkaisi tiedotteen, jonka mukaan se ei tiennyt Yhdysvaltain erikoisjoukkojen läsnäolosta Al Raissa. Se käski heitä poistumaan, koska ryhmä syyttää Yhdysvaltoja Syyrian kurdien PYD-puolueen tukemisesta Syyrian hajoittamiseksi. Ynseään vastaanottoon saattoi vaikuttaa myös tulitaukoon liittyvät epäilykset, sillä Yhdysvaltojen ja Venäjän mahdollinen yhteistyö Jabhat Fateh al-Shamia vastaan on aiheuttanut laajaa vastustusta oppositiossa.

Yhdysvaltain erikoisjoukot kuitenkin palasivat pian Al Raihin muiden FSA-ryhmien mukana, ja Ahrar a-Shariqah vetäytyi. Se ilmoitti keskeyttävänsä osallistumisensa operaatio Eufratin kilpeen, mutta Syria Directin mukaan päätöksen vaikutus on pieni ryhmän koon vuoksi. Muutama päivä tapauksen jälkeen Ahrarin taustaa on kaiveltu, ja on esitetty epäilyksiä että se olisi todellisuudessa yhteydessä JFS:ää. Nusran jäsen Abu Maria al-Qahtanin väitetään olevan ryhmän perustaja. Jos tämä pitää paikkansa, se selittäisi nopeasti ryhmän vihamielisyyden. Enemmistö Eufratin kilpeen osallistuvista FSA-ryhmistä on toivottanut Turkin pyynnöstä saapuneet Yhdysvaltain erikoisjoukot tervetulleiksi.

Toinen operaatioon osallistunut ryhmä Suqour al-Jabal vetäytyi myöskin, mutta ilmoitti syyksi huolen Idlibin maakunnan tilanteesta. Tänään Suqour al-Jabalin, Pohjoisen divisioonan ja kuuluisan 13. Divisioonan on kerrottu liittyneen yhteen “Vapaan Idlibin armeijaksi”. Syyrian islamistiryhmiä seuraavat tutkijat suhtautuvat uutiseen mielenkiinnolla, sillä etenkin JFS saattaa pitää liittoumaa haasteena.

Turkin operaation todennäköisin maali on Al Babin kaupunki, mutta eteneminen on ollut hidasta ja ISISin vastarinta organisoituneempaa. ISIS otti vangiksi yhden operaatioon osallistuvan FSA-ryhmän, Hamzan divisioonan, komentajan vangiksi. Pakotettuaan miehen esiintymään propagandavideossa ISIS teloitti tämän raa’asti. ISIS on tehnyt vastahyökkäyksiä myös SDF:ää vastaan, mutta heikommalla menestyksellä. Turkki kertoi maanantaina menettäneensä kaksi sotilasta.

Toinen merkittävä uutinen tulitauon ajalta oli ISISin vastaisen koalition isku Syyrian hallituksen asemiin, joka aiheutti hysteriaa hallituksen kannattajien keskuudessa Israelin pommitettua samana päivänä Golania. Iskussa kuoli ainakin 62 hallituksen joukkojen taistelijaa, lojalistien mukaan mahdollisesti yli sata. Hyökkäyksestä syytettiin aluksi yksin Yhdysvaltoja, mutta myöhempinä päivinä kävi ilmi että iskuun osallistui Yhdysvaltojen koneiden lisäksi Australian ja Tanskan hävittäjiä sekä brittien Reaper-lennokki.

Isku ei ilahduttanut ketään, sillä Syyrian hallitus syytti välittömästi Yhdysvaltoja ISISin tukemisesta. Opposition parista puolestaan huomautettiin, että joko Yhdysvallat myöntää iskeneensä SAA:ta vastaan ISISin puolesta tai sitten sanoo auttavansa SAA:ta. Kun Yhdysvallat pahoitteli iskua ja ilmoitti harkitsevansa korvauksia omaisille, opposition kannattajat kyselivät missä ovat Aleppon tai Manbijin pommituksissa kuolleiden korvaukset. Iva ja kyynisyys olivat varsin selkeää jatkoa sille epäluottamukselle, jolla oppositio on suhtautunut tulitaukoon. Jopa ISISin vastainen taistelu herättää kiihkeimmissä syytöksiä Yhdysvaltojen ja Syyrian hallituksen yhteistyöstä.

Venäjä kutsui tapauksen johdosta YK:n turvallisuusneuvoston kokouksen koolle. Turvallisuusneuvoston jäsenet eivät juuri voi toisilleen mitään, ja kokousta pidettiin Venäjän tilaisuutena hyötyä tapauksesta. Yhdysvaltain edustaja Samantha Powers oli ilmeisesti samaa mieltä, sillä hän ja Venäjän edustaja Vitali Tsurkin kävivät kiivasta sananvaihtoa kokouksessa. Tsurkin poistui lopulta etuajassa kokouksesta, jonka oli itse kutsunut kokoon.

Iskun syitä tutkitaan kiivaasti. Koalitio julkaisee tekemistään iskuista raportteja, joiden perusteella se on iskenyt Deir ez-Zorissa aiemminkin (käteviä ovat myös airwars.orgin raportit). Enemmistö näistä iskuista on kuitenkin kohdistunut ISISin käyttämään öljyinfrastruktuuriin, joten isku ISISiä vastaan lähellä Deir ez-Zorin kaupunkia saattaa kertoa tiiviimmästä yhteistyöstä. Daily Beastin mukaan Pentagonin edustajat ovat sanoneet, ettei isku osunut harhaan suunnitelluista koordinaateista. Beastin kirjoittaja spekuloi, että iskun uhrit olisivat olleet pakkovärvättyjä, mutta minkäänlaista varmuutta asiasta ei ole. Hallituksen kannattajien sosiaaliseen mediaan lisäämien kuvien perusteella iskussa menehtyi sekä armeijan sotilaita että puolisotilaallisten joukkojen jäseniä.

ISIS onnistui hyödyntämään iskua ja etenemään Jabal Thardan kukkulalle, päästen näköetäisyydelle Deir ez-Zorin lentokentästä. ISISin asemien ja kentän välillä on ilmeisesti silti ainakin viisi kilometriä, mutta hallituksen kannattajat pelkäävät kaupungin huollon vaikeutuvan. ISIS väitti myös ampuneensa alas Syyrian hävittäjän, minkä lojalistit näyttävät vahvistaneen.

Apukuljetusten osalta tulitauko oli fiasko. Aleppoon ei päässyt apua kuin vasta eilen, ja muualla Syyriassa hallituksen joukkojen on sanottu tarkastaneen ja tahallaan pilanneen kuljetusten elintarvikkeita. Eniten väitteitä tästä on piiritetyn Moadamiyehissa, joskin kaikki aiheesta kertovat käyttävät samaa kuvaa todisteena. Viime yönä Aleppoon päässyttä apukuljetusta pommitettiin. On epäselvää, ehtikö se kuljettaa lastinsa perille. Isku surmasi ainakin 12, ehkä jopa 20 avustustyöntekijää, mukaan lukien Syyrian Punaisen puolikuun paikallisjohtajan.

Venäjä ja Syyria ovat kilvan kiistäneet osuutensa iskuun, mutta tarina ei ole vielä kasassa: esimerkiksi Russia Today puhui uutisessaan “ilmaiskun” tekijöistä, vaikka viralliseksi tarinaksi tarjotaan väitettä jonka mukaan kapinalliset polttivat rekat. Valkokypärät pitävät väitettä naurettavana, raportoiden heti paikan päältä ilmaiskusta.  Aihetta seuranneet toimittajat ovat myös huomauttaneet, että apukuljetus näkyi Russia Todayn lennokkikuvassa ja oli kulkenut hallituksen kontrolloimien alueiden läpi. YK:n mukaan hyökkäys jatkui, vaikka se otti yhteyttä konfliktin osapuoliin.

Tänään YK on keskeyttänyt kaikki apukuljetukset Syyriassa, samalla kun Yhdysvaltain ulkoministeri Kerry on kieltänyt todellisuuden ja korvannut sen omallaan väittämällä ettei tulitauko ole ohi. Apukuljetuksen keskeyttämisistä kärsii eniten Syyrian siviiliväestö. Jos isku apukuljetusta vastaan oli tahallinen, se on varsin selkeä ilmoitus siitä että Syyrian hallitus aikoo jatkaa nälkiinnyttämisstrategiaansa. Eri avustusjärjestöjen edustajat ovat tuominneet iskut, ja YK:n pääsihteeri Ban-ki Moon syytti jäähyväispuheessaan avoimesti Syyrian hallitusta iskuista siviilejä vastaan.

Muissa uutisissa Yhdysvallat on todennut Haman pohjoispuolella taistelevan Jund al-Aqsan terroristijärjestöksi.

Valkokypäristä kertova dokumentti on ilmestynyt, ja löytyy myös Suomen Netflixistä.

Tilanne vaikeutuu myös Syyrian hallituksen kontrolloimilla alueilla. Syria Direct kertoo valtion omistaman yhtiön työntekijästä, joka on joutunut ottamaan lainaa ja toisen työn maksaakseen lastensa koulunkäyntikulut. Koulutus on Syyriassa ilmaista, mutta vanhempien on hankittava lasten koulutarvikkeet ja puvut, joiden hinnat ovat nousseet kaiken muun mukana. Koululaisille on muunmuassa ostettava pakollinen kirja, joka kertoo baath-puolueen periaatteista ja sen saavutuksista Syyriassa.