Uutispäivitys 27.8. (Darayyan antautuminen)

Turkin tukemien FSA-joukkojen eteneminen pohjoisessa Syyriassa on jatkunut. Vastarinta on ilmeisesti edelleen heikkoa. Lännempänä ISIS ilmeisesti onnistui valtaamaan Al Rain kaupungin takaisin (taas) mutta vain pariksi tunniksi. Opposition mukaan hyökkäys torjuttiin heti kättelyssä.

Suurimmat jännitteet ovatkin yhä SDF:n ja Turkin operaation välillä. YPG on omien sanojensa mukaan vetäytynyt Eufratin itäpuolelle, mutta on sanonut myöskin ”tukevansa Manbijin sotilasneuvostoa” mikäli se kokee olevansa uhattu. Kaksi SDF:n ei-kurdilaista jäsenosastoa on ilmoittanut vastustavansa Turkin operaatiota. Toinen näistä, Jaish al-Thuwar, on väitetysti sanonut ettei se aio luovuttaa valtaamiaan kyliä. SDF ja FSA ovat yhä kahakoineet kiirehtiessään valtaamaan samoja kyliä. Yhden sosiaalisessa mediassa kiertävän kuvan mukaan FSA olisi ottanut SDF:n miehiä vangiksi.

Reutersin mukaan Turkki sanoo iskeneensä YPG:tä vastaan Jarabulusin eteläpuolella. YPG kiistää sen joukkojen osallisuuden, mutta muuan FSA-komentaja väittää miestensä taistelevan nimenomaan YPG:tä vastaan.

YK:n raportti tutki yhdeksää itäisen Ghoutan jälkeistä väitettyä kemiallisilla aseilla tehtyä hyökkäystä eri puolilta Syyriaa, Reuters kertoo. Kuudessa tapauksessa ei ollut mahdollista nimetä tekijää, mutta kahdessa tapauksessa Syyrian hallitus käytti kemiallisia aseita ja yhdessä ISIS. YK:n turvallisuusneuvoston on määrä keskustella raportista ensi viikolla, jonka jälkeen se on tarkoitus julkaista.

USA Today haastatteli syyrialaisia koneita Hasakan yllä varjostanutta lentäjää. Jutun mukaan Syyrian ilmavoimat ei ole enää toiminut alueella, eikä Yhdysvallat enää jatka partiolentoja. Lentäjän mukaan vaikutti siltä, ettei hänen läsnäoloaan huomattu lainkaan.

Aleppossa hallituksen joukot ovat jatkaneet yrityksiään vallata Ramousehin tukikohta takaisin. Kaava on pitkälti toistanut itseään: avomaasto ylitetään miehistönkuljetusvaunulla, jonka jälkeen kapinallisten krh-tuli pakottaa vetäytymään tukikohdan liepeiltä. Kapinalliset hyödyntävät lennokkikuvaa tulenjohdossa.

Etelämpänä kapinalliset eivät kuitenkaan ole vieläkään edenneet. Hallituksen joukot pitävät otteessaan Ramousehiin johtavia teitä valvovia kukkuloita. Kapinallisten viimeisin yritys vallata ne ilmeisesti maksoi useampia arvokkaita tankkeja ja vaunuja. Mikäli hallituksen joukot onnistuvat aloittamaan hyökkäyksiä Ramousehiin myös etelästä, he saattavat onnistua piirittämään Aleppon uudelleen.

Yhdysvallat ja Venäjä eivät päässeet sopuun uudesta tulitauosta.

Piiritetyn Damaskoksen lähiön Darayyan heikkenevästä tilanteesta on mainittu aiemmissa päivityksissä. Kapinalliset ja hallitus ovat pitäneet neuvotteluja tilanteesta. Neuvottelujen tulokset tulivat julki torstaina, sillä Reuters kertoo Darayyan antautuvan. Syyrian hallitus ottaa alueen haltuunsa. Joidenkin väitteiden mukaan kapinallistaistelijat saavat poistua henkilökohtaisten aseidensa kanssa ja vain raskas kalusto pitää jättää, mutta myös aseiden luovuttamisesta on puhuttu. Useimmat kapinallisista suuntaavat kohti pohjoista Idlibiä.

Syyrian hallituksen kannattajien keskuudessa on protestoitu kapinallistaistelijoiden päästämistä. Heidän kulkuunsa liittyy kuitenkin paljon jännitteitä. YK tai mikään muukaan kansainvälinen järjestö ei ole valvomassa Darayyan tyhjennystä. Vaikka Darayyan arkea pyörittänyt paikallisneuvosto sanoo ottaneensa YK:hon yhteyttä neuvottelujen aikana, The Guardianin mukaan YK:n Syyria-lähettiläs Staffan de Misturan ilmoitti ettei tiennyt neuvotteluista. Aikaisemmissa vastaavissa tapauksissa, kuten Homsin vanhan kaupungin antautumisessa 2014, Syyrian hallitusta on syytetty evakuoitavien pidättämisestä ja kadottamisesta.

Daily Beastin mukaan monet avustusjärjestöt ja paikalliset asukkaat ovat huolissaan tapahtumista. Hallituksen ja Darayyan asukkaiden ilmoittamat evakuoitavien lukumäärät eivät täsmää, eikä kirjallista sopimusta ilmeisesti ole. Hallituksen kannattajien sanotaan valvovan kansaa kuljettavia busseja ja nousevan itsekin niiden kyytiin. Kritiikkiä saa myös se seikka, etteivät Darayyan asukkaat saa jäädä vaan kaikkien on lähdettävä.

Wall Street Journalin mukaan Darayyan asukkaat ovat vierailleet sukulaistensa haudoilla ennen lähtöään, koska moni ei usko koskaan palaavansa. Sosiaalisen median perusteella ihmiset ovat myös ottaneet kuvia haudoista muistoksi.

Vain seitsemän kilometrin päässä presidentinpalatsista sijaitseva sunnienemmistöinen Darayya oli yksi ensimmäisistä mielenosoitusten näyttämöistä Damaskoksessa. Siellä oli ollut kansalaisaktivismia jo ennen arabikevättä. ”Darayyan nuorisona” tunnettu ryhmä oli jakanut korruptiota vastustavia lentolehtisiä ja osoittanut mieltään Yhdysvaltoja ja Irakin sotaa vastaan vuonna 2003. Ryhmän ajatteluun vaikutti darayyalaisessa moskeijassa toiminut vapaamielinen saarnaaja Abdul Akram al-Saqqa, joka puhui naisten koulutuksen sekä sosiaalisen että poliittisen itseilmaisun puolesta. Hänet pidätettiin vuonna 2000, kun hän kieltäytyi suremasta presidentti Hafez al-Assadin kuolemaa julkisesti. Hänen oma esikuvansa puolestaan oli Jawdat Said, joka oli 1960-luvulta lähtien kirjoituksissaan käsitellyt Koraaniin tukeutuvaa väkivallatonta maailmankatsomusta.

Darayyan nuorisoa pidätettiin vuoden 2003 hiljaisten mielenosoitusten yhteydessä, vaikka myös Syyrian hallitus vastusti Irakin sotaa. Myös al-Saqqa pidätettiin korruption vastaisista puheistaan. Pidätyksistä huolimatta väkivallattomuuden ihanne vaikutti vahvana Darayyassa kevään 2011 mielenosoitusten alkaessa Syyriassa. Beirutista käsin toimiva vapaiden toimittajien Mashallah News kertoi Darayyan aktivistien jakavan vesipulloja ja niihin teipattuja ruusuja hallituksen sotilaille. Pullojen mukana jaettiin myös lappuja, joissa vedottiin ihmisyyteen ja yhtenäisyyteen. Vaikka väkivallattomuus hämmensikin rivimiehiä, Syyrian salaiseen poliisiin se ei tehonnut. al-Saqqa ja Yahya Shurbaji vangittiin, eikä omaisille paljastettu heidän olinpaikkaansa. Heidän väkivallattomuutensa omaksunut aktivisti Ghiyath Matarin kerrottiin olevan ”leikkauksessa” ennen kuin hänen ruumiinsa palautettiin omaisille. Matarin murha, joka tuomittiin laajalti, sai monet uskomaan että hallitus voitaisiin kaataa vain asein.

Elokuussa 2012 Syyrian hallitus pommitti Darayyaa ja hyökkäsi sinne maajoukoin. Darayyan joukkomurhassa surmattiin ainakin 500 ihmistä, asukkaiden mukaan 700. Syyrian hallitus syytti surmista kapinallisia. FSA onnistui kuitenkin vahvistamaan asemiaan, ja Syyrian hallitus joutui turvautumaan Darayyan piirittämiseen. Aktivismi kuitenkin jatkui. Jo vuonna 2011 lähiöön perustettiin paikallinen neuvosto järjestämään ja tukemaan mielenosoituksia. Siitä muodostui Darayyan neuvosto, joka toimi paikallishallintona. Kaksi aluetta puolustavaa FSA-ryhmää tunnustivat neuvoston johtajikseen, ja näin paikallisilla asejoukoilla oli oma siviilihallituksensa. Darayyan neuvosto hoiti alueen puolustuksen lisäksi liikenneympyröiden koristelua, sähkönjakelua, ruoantuotantoa ja jopa maanalaista kirjastoa. Neuvosto pyöritti myöskin asukkaita ruokkivaa soppakeittiötä ja jopa omia nettisivujaan ja Twitter-tiliään.

punviiva_syyria_darayya1

Darayyan aktivistit harrastivat myös seinätaidetta, jolla pyrittiin piristämään ihmisten mielialaa ja antamaan tekemistä. Hallituksen joukkojen yrittäessä vallata aluetta takaisin ja pommittaessa sitä kostoksi yritysten epäonnistuessa aktivisti Majd al-Deirani maalasi Darayyan kuuluisimman seinämaalauksen:

punviiva_syyria_darayya5

”Mitä me teemme tänään, Brain?” ”Samaa mitä joka ilta, Pinky, yritämme valloittaa Darayyan!”

Ajan myötä Darayyan etäisyys muista kapinalliskeskuksista koitui sen kohtaloksi. Kenties juuri siksi että Darayya tarjosi mallin Syyriasta, jossa ei ollut Assadeita mutta ei myöskään ääriliikkeiden ylivaltaa, sitä vastaan kohdistettiin rajuja rangaistuspommituksia. Vuoden 2013 alusta Darayyan sähköverkko ja vesijohtoyhteydet katkaistiin, ja ruoasta alkoi tulla ongelma. Etenkin lapsia alkoi menehtyä aliravitsemukseen.

Darayyan neuvoston Twitter-tili julkaisi säännöllisesti kuvia ilmapommituksista ja laski alueelle osuneiden iskujen määrää siinä toivossa, että kansainvälinen yhteisö aktivoituisi. Kun apua ei kuulunut, Darayyan mielenosoitusten ja vetoomusten sävy alkoi muuttua yhä kyynisemmäksi.

punviiva_syyria_darayya3 punviiva_syyria_darayya4

Ainoa konkreettinen avustustoimi tapahtui kesäkuussa 2016, kun YK järjesti avustuskuljetuksen Darayyaan. YK oli kuitenkin aliarvioinut alueen asukasluvun, eikä sen järjestämä apu riittänyt pitkälle. Syyrian hallitus ei kuitenkaan enää myöskään suostunut uusiin apukuljetuksiin. Apukuljetusta myöskin seurasi entistä kiivaampi tynnyripommitus.

Helmikuussa 2016 Majd al-Deirani sai surmansa kuvatessaan tulittavaa tankkia. Kesän aikana muun muassa Syria Direct kertoi Darayyan tilanteen heikkenemisestä. Hallituksen joukot valtasivat Darayyan pellot, joita se oli jo aiemmin pommittanut. Kapinalliset onnistuivat toisinaan murtamaan saarron ja tavoittamaan muita opposition hallitsemia alueita, mutta vain väliaikaisesti. Tulitaistelujen jatkuessa ilmavoimat jatkoivat pommittamista. Lopulta tynnyripommeja tehostettiin myös palopommeilla, joiden sammuttaminen pakotti paikalliset valkokypärät ponnistelemaan äärimmilleen. Darayyan naiset kirjoittivat avoimen kirjeen, jossa he pyysivät kansainvälistä väliintuloa. Heidän kirjeensä mukaan Darayyaan oli pudotettu yli 9000 tynnyripommia vuosien aikana. Paikallisneuvoston tarjoamaa ruokaa oli vähennettävä yhteen vähäravinteiseen annokseen päivässä. Lopulta ilmavoimat palopommittivat alueen sairaalaa, mikä oli luultavasti viimeinen naula vastarinnan arkkuun.

Hallituksen kannattajat arvioivat noin 80%:in Darayyasta tuhoutuneen. He syyttävät kapinallisia vastarinnan pitkittämisestä ja siviilien pakottamisesta. Darayyan hallinnon huomioon ottaen on todennäköisempää, että syvä epäluulo hallitusta kohtaan oli merkittävin syy vastarinnan jatkumiseen. Darayyan antautuminen on joka tapauksessa voitto Syyrian hallitukselle: se vahvistaa sen otetta pääkaupunki Damaskoksesta ja vapauttaa tuhansia miehiä muille rintamille.

Yksi Ghiyath Matarin viimeisistä Facebook-viesteistä ennen hänen pidätystään ja murhaansa oli käännöksen mukaan seuraava: ”emme valinneet väkivallattomuutta pelkuruudesta tai heikkoudesta, vaan moraalisesta vakaumuksesta: emme halua voittaa tuhoamalla maata.”

Aleppon pommitus jatkuu.

Korjaus 31.8.: Kirjoituksessa puhuttiin aktivisti Majd al-Deiranista ja kerrottiin tämän olevan yksi Darayyan maalareista. Middle East Eyen tänään julkaiseman jutun mukaan useimpien kuuluisimpien seinämaalausten taustalla olisi toinen aktivisti, joka käyttää nimeä Abu Malek al-Shami.