Ghoutan sariini-iskun vuosipäivä

Tänään on Damaskoksen lähiöön Ghoutaan vuonna 2013 tehdyn sariini-iskun vuosipäivä. Isku surmasi lähteistä riippuen 500 – 1400 ihmistä ja aiheutti oireita tuhansille. Osa vainajista jäi kokonaan noutamatta, oletettavasti siksi että kokonaisia perheitä menehtyi, iskusta selvinnyt mies muisteli The Telegraphille viime vuonna.

Hyökkäys aiheutti kansainvälisen kriisin, sillä elokuussa 2012 presidentti Barack Obama oli puheessaan todennut kemiallisen aseiden käytön Syyriassa olevan ”punainen viiva”, jonka ylittämisestä koituisi seuraamuksia. Viime hetkellä Obama kuitenkin peruutti Yhdysvaltojen ilmaiskut Syyriaa vastaan. Venäjän välityksellä Syyria allekirjoitti kansainvälisen kemiallisten aseiden käytön kieltävän sopimuksen ja luovutti omien sanojensa mukaan asevarastonsa tuhottaviksi. Obaman päätöksenteosta kertovasta The Atlanticin jutusta voi lukea tiivistelmän täällä.

Kansainvälisen yhteisön reaktion puuttuminen johti syvään epätoivoon ja keskinäisen yhteistyön vaikeutumiseen Syyrian oppositiossa. Yllälinkatussa Telegraphin jutussa tutkija Hassan Hassan piti sariini-iskun jälkeistä sopimusta yhtenä osatekijänä ISISin nousulle. Myös Jabhat al-Nusran kaltaisiin ääriliikkeisiin liittyneet henkilöt ovat haastatteluissa kertoneet sopimusratkaisun olleen heille todiste länsivaltojen piittamattomuudesta.

Todisteiden perusteella sariini-iskun todennäköisin tekijä oli Syyrian armeija. Usein Venäjän sponsoroima vaihtoehtomedia on kuitenkin sinnikkäästi väittänyt, että iskun tekijöinä olivat kapinalliset. Salaliittoteoreetikot pitävät esimerkiksi epäilyttävänä sitä, että YK:n kemiallisten aseiden tutkimusryhmä oli Syyriassa juuri silloin kun isku tapahtui. YK:n omasta loppuraportista käy kuitenkin ilmi, että tutkimusten valmistelu aloitettiin maaliskuussa 2013. Tuolloin Syyrian varapääministeri pyysi YK:n pääsihteeriltä puolueetonta tutkimusta kaasuiskusta, jonka kerrottin tapahtuneen Khan al-Assalissa Aleppossa. Ryhmän ensimmäiset jäsenet matkustivat Kyprokselle huhtikuussa 2013, ja olivat siellä toukokuuhun asti. Kesällä 2013 ryhmä teki esivalmisteluja tutkiakseen useampaa väitettyä kemiallisten aseiden käyttöä. Damaskokseen se saapui 18. toukokuuta 2013.

YK:n ryhmä kuvasi hyökkäyksessä käytettyjen rakettien jäännöksiä, otti selvää osumapaikoista ja keräsi omia näytteitään, joissa oli jäämiä sariinista tai sen puoliintumisesta syntyvistä kemikaaleista. Loppuraportissaan YK ei ottanut kantaa tekijöihin. Vuonna 2014 tehdyssä jatkotutkimuksessa brasilialaisen Paulo Pinheiron johtama ryhmä kuitenkin totesi, että tekijöillä oli todennäköisesti käytössään Syyrian armeijan kemiallisten aseiden varastoja.

Vastaväitteitä on silti esitetty, ja sosiaalista mediaa hyödyntävän konfliktintutkimuksen pioneeri Eliot Higgins ja kemiallisten aseiden tutkija Dan Kaszeta ovat iskun jälkeisinä vuosina keränneet todisteita ja kumonneet niitä useaan otteeseen.

Ghoutan iskuista on yli 130 videota. Osassa niistä latauspäiväksi on kuitenkin merkitty 20. elokuuta. Venäjän ulkoministeriön edustaja Aleksandr Lukasevits piti tätä todisteena siitä, että iskusta todistavat videot oli tehty etukäteen. Latauspalvelu YouTube kuitenkin käytti yhdysvaltalaisten servereidensä kellonaikaa, ja videoiden metadataa tutkimalla selvisi että kaikki olivat aamuseitsemältä tehdyn iskun jälkeisiltä tunneilta.

Viikko iskun jälkeen Mint Press julkaisi artikkelin, jonka otsikossa epäiltiin Saudi-Arabian tukemien kapinallisten olevan iskun takana. Itse tekstissä väite esitettiin kuitenkin vain kerran, vieläpä muodossa ”monet uskovat tiettyjen kapinallisten saaneen kemiallisia aseita saudien tiedustelun päälliköltä”, eikä konkreettisia todisteita esitetty. Loppuosa artikkelista keskittyi kuvaamaan Saudi-Arabian yleistä osuutta konfliktissa. Myöhemmin yksi artikkelin kirjoittajiksi merkityistä henkilöistä kiisti osuutensa ja syytti Mint Pressiä epäammattimaisesta käytöksestä.

Suosituimmaksi vaihtoehtoteoriaksi nousi aikoinaan Pulitzer-palkitun Seymour Hershin artikkelikaksikko, joissa hän esitti Turkin tiedustelun toimittaneen kemiallisia aseita Jabhat al-Nusralle, jotta Yhdysvalloilla olisi tekosyy iskeä Syyriaa vastaan. Hershin lähteet olivat kuitenkin nimettömiä, ja kun Higgins ja Kaszeta kyseenalaistivat hänen väitteensä, Hersh ei vastannut. Jotkut kuitenkin halusivat mieluummin uskoa Hershiä hänen Pulitzerinsa ja pitkän uransa vuoksi.

Syyrian armeijan osuuteen viittaa useampi seikka:

A) käytetyt aseet. Ghoutan iskussa käytettiin kahdenlaisia raketteja, joiden jäännöksiä ja suutareiksi jääneitä oppositioaktivistit sekä YK:n tutkimusryhmä mittasivat ja kuvasivat. Ensimmäinen oli ns. Volcano-raketti, josta oli kolmea eri kokoa. Ne tunnettiin aluksi nimellä UMLACA (Unidentified Munitions Linked to Alleged Chemical Attacks), mutta Volcano-nimi vakiintui pian. Eliot Higgins keräsi runsaasti videoaineistoa ajalta ennen Ghoutaa ja sen jälkeen, joka osoitti vain Syyrian hallituksen joukkojen käyttävän rakettityyppiä. Journalisti Elijah Magnierin, joka seurasi hallituksen joukkojen taisteluja, mukaan Syyrian armeija kehitteli raketista suurempia versioita ensimmäisen 107 mm:in mallin tehtyä vaikutuksen. Lopulta raketista oli myös 122 mm:in ja 220 mm:in malleja. Ensimmäiset videot raketeista ovat vuodelta 2012. Higgins pitää mahdollisena, että Hizbollah tai iranilaiset neuvonantajat esittelivät ensimmäisen kaliiperin.

Volcano-raketteja on sekoitettu kapinallisten käyttämiin improvisoituihin raketteihin, ja muun muassa Hersh todennäköisesti viittasi niihin puhuessaan ”kotitekoisista raketeista.” Ghoutan iskussa käytettiin kuitenkin myös Varsovan liiton kalustoon kuulunutta ja standardoitua M14 140 mm -rakettia. Niitä voi käyttää myös kemiallisilla aseilla iskemiseen. YK:n keräämästä todistusaineistosta huolimatta näihin raketteihin ei juuri kiinnitetä huomiota salaliittoteorioissa.

B) rakettien kantama ja hallituksen joukkojen sijainti. Volcano-rakettien kantama yltää parhaimmillaan 2 – 2,5 kilometriin. Higgins hyödynsi kesällä 2013 Damaskoksen taisteluja kuvanneen venäläisen ANNA Newsin uutiskuvaa. Vertaamalla kahtakymmentä ANNAn videota kapinallisten kuvaamiin videoihin Higgins pystyi vertaamaan näkemäänsä satelliittikuviin ja paikantamaan tapahtumapaikkoja. Higgins pystyi todentamaan, että hyökkäyksen aikana Syyrian hallituksen joukot pitivät hallussaan alueita, joilta ammutut raketit yltäisivät osumakohtiinsa. M14-rakettien kantama on vielä pidempi. Vaikka se ei todistakaan mitään, Higginsin esittelemän mahdollisen ampumapaikan lähellä sijaitsi toiminnassa ollut Syyrian ilmavoimien tiedustelun rakennus. Presidentti Hafez al-Assad oli aikanaan ilmavoimien päällikkö, ja hänen aikanaan ilmavoimien tiedustelu täytettiin Assadeille uskollisella henkilöstöllä.

C) iskun skaala. Itäisen Ghoutan iskuun tarvittiin noin puoli tonnia sariinia. Yhden sariinikilon valmistaminen tuottaa noin 9 kiloa haitallista jätettä. Kun Syyria ilmoitti luovuttavansa varastojaan tuhottavaksi, kävi ilmi että se oli valmistanut merkittäviä määriä kemiallisia aineita. Sariini on vielä haastavimpien myrkkykemikaalien joukossa, joten on hyvin epätodennäköistä että kapinallisilla olisi ollut raaka-aineita, tietotaitoa ja varastointi- sekä jätteenkäsittelykykyä iskun tekemiseen.

Sopimuksen mukaisesti Syyria luovutti varastojaan tuhottaviksi. Iskut kemiallisilla aseilla ovat kuitenkin jatkuneet. Hallitus on syyttänyt kapinallisia iskuista, mutta iskujen yleisin tekotapa on ollut helikoptereista pommittaminen. Aineena on käytetty kloorikaasua, joka ei sisälly Syyrian allekirjoittamaan sopimukseen. On myös epäilty, ettei Syyrian hallitus ole todellisuudessa luovuttanut kaikkia varastojaan. Siinä tapauksessa, että sotaonni kääntyisi jälleen hallitusta vastaan, se todennäköisesti mieluummin käyttäisi kaasua uudestaan kuin antautuisi. Mikäli epäilyt venäläishelikopterin alasampumista seuranneesta kaasuiskusta Idlibistä osoittautuvat oikeiksi, lienee syytä epäillä että kaasua käytetään myös erityisenä rangaistuksena.

Sopimusta kiiteltiin aikoinaan siitä, että se poisti vaarallisia aseita ilman sotatoimia. Jatkuvat uutiset ja epäilyt uusista kaasuiskuista ovat kuitenkin huolestuttavia. Yhtenä vaarana on, että kemiallisten aseiden käyttöön turrutaan ja ne alkavat normalisoitua. Kategorisen kiellon sijaan on mahdollista venyttää kansainvälisen yhteisön rajoja, kunhan uhriluku pysyy pienenä ja väitteet kiistetään. Huolestuttavana mahdollisuutena on myös kemiallisten aseiden päätyminen ääriryhmien tai entistä enemmän keskusjohdosta irrallaan olevien hallituksen joukkojen käsiin.