Uutispäivitys 4.6.2016

Uutisrintamalla isoin juttu tällä viikolla oli SDF:n aloittama hyökkäys Manbijiin, jota Turkki vastustaa. Hyökkäys on herättänyt eri mielipiteitä: SDF aikoo joko kunnianhimoisesti edetä sekä Raqqaa kohti että Manbijiin yhtä aikaa, tai sitten eteneminen kohti Raqqaa oli hämäystä Manbijin valtaamiseksi. Päätöstä on myös väitetty SDF:n opportunismiksi FSA:n ja ISISin taistellessa Aleppon pohjoispuolella.

Hyökkäys oli kuitenkin mitä todennäköisemmin tarkkaan valmisteltu, sillä sitä edelsi jopa hetkellinen radiohiljaisuus kurdimielisessä sosiaalisessa mediassa. Manbijin tulevaa paikallishallintoa on jo valmisteltu nimittämällä eri kansallisuuksien edustajia sen johtoon. SDF ei etene vain aiemmin valtaamaltaan Tishrinin padolta, vaan aloitti yhdysvaltalaisten erikoisjoukkojen avulla yllätyshyökkäyksen Qarah Qawzakin sillalta. Syyrian ilmavoimat tuhosi sillan vuonna 2014, ja myöhemmin ISIS räjäytteli sitä lisää, mutta SDF ylitti Eufratin sen kohdalla pikaveneillä ja lautoilla.

Eteneminen on ilmeisesti ollut nopeaa koalition ilmaiskujen tuella:
[IMG]
Joidenkin karttaversioiden ja väitteiden mukaan Manbij olisi jo SDF:n näköpiirissä etelässä, mutta että se aikoo odottaa kunnes Qarah Qawzakin hyökkäys ehtii kaupungin itäpuolelle. SDF ja operaatiota tukeva koalitio ovat korostaneet SDF:n arabitaistelijoiden osuutta, jopa väittäneet heidän olevan operaation kärki, mutta todennäköisimmin YPG suurimpana jäsenenä tekee yhä leijonanosan työstä. Manbijin miehitys, milloin se sitten alkaakin, saatetaan kuitenkin jättää arabitaistelijoiden/entisten FSA-ryhmien harteille.

Samaan aikaan Syyrian hallinnon joukot/miliisit ovat aloittaneet oman hyökkäyksensä itään ISISiä vastaan. Sitä on pidetty spekuloiden osana ”kisaa Raqqaan,” mutta Assadin osastot ovat joka tapauksessa paljon kauempana siitä kuin SDF. Tavoitteena saattaakin olla Raqqan sijaan olla pitkään kärsineen Deir ez-Zorin tilanteen helpottaminen tai jopa piirityksen murtaminen.

Aleppon eteläpuolella Jaish al Fatah, islamistisen Al Nusran johtama kapinallisliittouma, on aloittanut oman vastahyökkäyksensä. Venäjän ilmavoimat ovat tiettävästi tehneet useita iskuja Khan Tumaniin, mutta tästä huolimatta JaF on toistaiseksi pakottanut aluetta vastuualueenaan pitävää IRGC:tä vetäytymään. Jälleen uusien iranilaisupseerien väitetään kaatuneen, joskin niin myös ainakin yhden kapinallisjohtajan.
[IMG]
Useimmiten oppositiomielisen Twitter-käyttäjä archiciviliansin kartta JaF:in vastahyökkäyksestä. Viimeisimpien tietojen mukaan myös Qal’ajiyah on vallattu, ja Qarassissa ja Khalsahissa taistellaan.

Humanitaarinen tilanne Syyriassa on edelleen heikko. Damaskoksen lähellä sijaitseva Daraya sai apukuljetuksen ensimmäistä kertaa vuosiin, mutta avun laatua on kritisoitu. YK:ta on vaadittu aloittamaan avun toimittaminen ilmateitse, mutta riskeinä pidetään yhteenottoa Syyrian ilmavoimien kanssa ja apupakettien putoamista vääriin käsiin.