Iranin tuki Syyrialle

Iranin tuki Syyrialle on ollut merkittävää sisällissodan aikana. Sen syistä, taustoista ja menetelmistä ei ole kuitenkaan ole hirveästi yleistä tietoa. Tässä viestissä koitan avata Iranin osuutta konfliktissa. Huomaa, että englanniksi Iranin osuutta Syyriassa seuraavat etupäässä yhdysvaltalaiset kirjoittajat ja sivustot.

Vuoden 1979 islamilaista vallankumousta seurasi Irakin Saddam Husseinin hyökkäys ja Iranin ja Irakin sota (1980-88). Iranissa sotaa ei pidetä vain Irakin diktaattorin päätöksenä, vaan sen taustalla nähdään länsimaiden vaikutusvalta. Irak sai tukea muun muassa kemiallisten aseiden muodossa.

Useimmat arabimaat tukivat Irakia. Poikkeuksena oli Hafez al-Assadin Syyria, joka oli riitaantunut Irakin baath-puolueen kanssa. Syyria tuki Irania sekä retorisesti että aselähetyksillä, mikä lähensi maiden suhteita. Pian ne löysivät yhteisiä intressejä Libanonissa.

Libanon kärsi omasta sisällissodastaan vuosina 1975-1990, jossa köyhän eteläisen Libanonin shiiamuslimit joutuivat puun ja kuoren väliin. Palestiinalaisryhmät kuten PLO tekivät eteläisestä Libanonista hyökkäyksiä Israelia vastaan, jonka kostoiskut osuivat summittaisesti paikalliseen väestöön.

Vaikeissa oloissa Iranin islamilainen vallankumous sai vastakaikua. Israelin miehitettyä eteläisen Libanonin siellä syntyi liike, josta tuli nykyinen Hizbollah (”Jumalan puolue”). Iran puolestaan halusi vastustaa Israelia, jota se piti yhtenä arkkivihollisenaan. Iranin islamilainen vallankumouskaarti (pasdaran tai IRGC) avusti ja koulutti shiiataistelijoita Syyrian suostumuksella.

Yhteistyö ei ollut kitkatonta, sillä Syyria piti Libanonia omana etupiirinään. Iranin tukemien shiiajoukkojen toimet, kuten ulkomaalaisten sieppaukset, ärsyttivät Syyriaa. Se oli tottunut omaan vaikutusvaltaansa eikä pitänyt siitä, että Hizbollah vannoi uskollisuutta juuri Iranin Khomeinille. Ajan myötä Syyrian oli pakko totuttautua yhteistyöhön, kun Hizbollahista tuli sisällissodan loppuun mennessä Libanonin voimakkain ryhmä.

Syyrian ja Iranin tuki Hizbollahille hyödytti lopulta molempia. Syyrialle Hizbollahin tukeminen oli sekä keino painostaa Israelia että mahdollinen valttikortti neuvotteluissa miehitettyjen Golanin kukkuloiden palauttamiseksi. Iranille Syyriasta ja Libanonista tuli osa ”vastarinnan akselia” vihamielisiä arabivaltioita, länsimaita (lähinnä Yhdysvaltoja) ja Israelia vastaan. Jos Irania vastaan iskettäisiin, Hizbollah voisi aloittaa oman sotansa Israelia vastaan.

Syyrian kansannousun alettua Iran ryhtyi heti tukemaan Assadia. Vaikka Iran olikin vahvistanut vaikutusvaltaansa vuoden 2003 jälkeisessä Irakissa, Syyria oli sen vanhin arabiliittolainen. Jos Assadin tilalle tulisi hallitus, joka ei tukisi Hizbollahia, Iranin olisi vaikeampaa vastata mahdolliseen aggressioon. Pahimmassa tapauksessa uusi hallitus olisi vihamielinen Iranille, mikä tekisi siitä entistä eristyneemmän.

Talouspakotteistaan huolimatta Iran ryhtyi lähettämään sekä neuvonantajia että materiaaliapua. Päävastuu Assadin tukemisesta annettiin IRGC:n erikoisosastolle, Quds-joukolle (Sepāh-e Qods, Quds Force).

Iranin operaatio Syyriassa henkilöityy pitkälti kenraali Qassem Suleimaniin, Qudsin komentajaan:
[IMG]
Suleimani on amerikkalaisille tuttu jo Irakista, jossa he pitivät Suleimania Iranin vaikutusvallan keskipisteenä. Suleimanin johdolla Quds koulutti ja aseisti eri shiiajoukkoja. Qudsin katsottiin myös järjestäneen Hizbollahin avulla iskuja Israelia vastaan kostoksi Iranin ydinohjelmaan tehdyistä sabotaasi-iskuista. Dexter Filkinsin mukaan muutama yhdysvaltalainen virkamies on jopa vaatinut ”varjokenraalin” salamurhaamista.

Pitkään salamyhkäisestä Suleimanista on viime vuosina tullut julkisuuden henkilö, jolle on omistettu jopa musiikkivideoita. Samalla miehen tarinaa on ryhdytty mytologisoimaan. Köyhän perheen poika liittyi IRGC:hen Irakin hyökätessä, kooten oman vapaaehtoiskomppaniansa, ja yleni divisioonan komentajaksi. Eri tarinoiden mukaan Suleimani evakuoi haavoittuneita moottoripyörillä, teki tiedusteluretkiä irakilaisten rintaman taakse ja toi miehilleen ruokaa, ja niin edelleen. Qudsin johtoon Suleimani nimitettiin vuonna 1998.

Syyrian sisällissodan alettua Qudsin miehiä lähetettiin Syyriaan neuvonantajiksi ja kouluttamaan Irakin mallin mukaan puolisotilaallisia joukkoja, NDF:ää. Erityisen huomion kohteena olivat Syyrian shiiaenemmistöiset kylät, kuten Aleppon pohjoispuolen Nubul ja Zahraa. Iranin neuvonantajat organisoivat niiden puolustusta silloinkin, kun Assadin armeija vetäytyi ja alueet jäivät kapinallisten piirittämiksi.

Iran kiisti aluksi tukevansa Syyriaa, mutta ei juuri pyrkinyt peittelemään jälkiään. Vuonna 2013 kapinallisryhmä Liwa al-Dawoud lähetti BBC:lle videoita, joita se oli ottanut väijyttämänsä iranilaisosaston kamerasta. Aiemmin samana vuonna Hizbollah aloitti oman näkyvimmän operaationsa Syyriassa. Yhdessä Syyrian armeijan kanssa se valtasi Qusairin kaupungin FSA:lta. Qusair on tie Libanonin Bekaan laaksoon, joka perinteisesti on ollut Syyrian reitti Libanoniin.

Sodan jatkuessa Iran on tuonut Syyriaan yhä uusia joukkoja. Näihin lukeutuvat Iran-mieliset shiiajoukot Irakista, afganistanilaiset Fatemiyoun-osastot, pakistanilainen Zainebiyoun-prikaati sekä IRGC:n eri alahaarat, kuten Basij-miliisi. IRGC:n ryhtyessä avoimiin taisteluihin myös Iranin vakituisen armeijan (artesh) osastoja on väitetty olleen Syyriassa, joskin nämä lienevät vielä enimmäkseen erikoisjoukkoja.

Iran on menettänyt vähintään satoja kuolleina ja haavoittuneina sodan aikana, mahdollisesti jopa yli tuhat. Syyriassa kuolleita ei salailla, vaan hautajaiset ovat suuria yleisötapahtumia, ja marttyyrien kuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa. Huomattavia määriä korkea-arvoisia upseereita on kaatunut Syyriassa, kuten Suleimanin ystävä Hassan Shateri helmikuussa 2013 ja Qudsin varakomentaja Hossein Hamedani lokakuussa 2015. Tappiot johtuvat upseerien aktiivisuudesta eturintamilla. Suleimani itse haavoittui lievästi marraskuussa 2015, ja jonkin aikaa hänen huhuttiin kuolleen.

Suleimanin ansioksi lasketaan myös Venäjän intervention koordinointi Iranin ja Syyrian armeijan välillä. Venäjän ilmatuki ja Iranin mobilisoimat osastot auttoivat mieshukasta kärsivää Syyrian armeijaa valtaamaan menetettyjä alueita takaisin. Kolme vuotta kapinallisten piirittäminä olleiden Nubulin ja Zahraan vapauttaminen helmikuussa 2016 oli suuri propagandavoitto.

Syyriaan tulee Iranista myös oikeita vapaaehtoisia, sillä kansalle sotaa myydään ennen kaikkea shiialaisuuden ja pyhien paikkojen puolustamisena. Alun perin oikeutuksena olleista ”vapaaehtoisista puolustamassa shiiapyhäkköjä” on tullut oikea ilmiö. Merkittävin rooli on Damaskoksessa sijaitsevalla moskeijalla, jonka puolustajiksi Iranin valtamedia kutsuu kaikkia Syyriassa kaatuneita.

Vapaaehtoisia jopa hillitään, sillä (jälleen väitetysti Suleimanin käskystä) kustakin perheestä voi lähteä vain yksi vapaaehtoinen Syyriaan. Kiihkomielisyys saa monet yrittämään rajoituksen kiertämistä. Jotkut jopa hankkivat afganistanilaisia henkilöpapereita osallistuakseen taisteluihin esimerkiksi Fatemiyounin riveissä.

Viime aikoina Iran on kärsinyt tappioita sekä ISISiä vastaan että Aleppon eteläpuolisissa taisteluissa, etenkin Khan Tumanin kylässä. Tappioiden kasvaessa valtio on vain kohottanut osallistumisensa profiilia. Suleiman ja muut IRGC:n upseerit ovat jo pitkään vierailleet Syyriassa kuolleiden hautajaisissa, ja toukokuussa ajatollah Ali Khameini vieraili Syyriasta palanneiden afgaanitaistelijoiden luona. Kuultuaan, että yksi haavoittuneista oli saanut vammansa Nubulin ja Zahraan valtauksessa, Khameini totesi: ”sitten minun on suudeltava sinua uudestaan.”

Teheranin toukokuisilla kirjamessuilla vierailijoille tarjottiin mahdollisuus ottaa itsestään kuva ”pyhäkköjen puolustajina.” Tuki Iranin toimille Syyriassa ei kuitenkaan ole sataprosenttista. Pyhäkkökuvia moitittiin etenkin Syyrian tuhoja kuvaavan taustakuvansa vuoksi. Vastustajien mukaan operaatio on kallis, eikä Assad ole iranilaisten henkien arvoinen. Uudistusmielinen sanomalehti Ghanoun vertasi taistelua Alepposta Kerbalan taisteluun vuonna 680, jossa shiiat kärsivät verisen tappion. Joitakin puolestaan huolettaa Suleimanin palvonta, sillä häntä ehdotetaan jopa presidentiksi.
[IMG]
Pilapiirtäjä Mana Neyestanin näkemys ’pyhäkköjen puolustajien’ studiokuvista

Myös Syyriassa Iranin vaikutusvalta herättää huolta. Iran on luonut sinne paikallisia puolisotilaallisia joukkoja ja monin paikoin ottanut sotatoimien vetovastuun Syyrian armeijalta. Erinäisissä mielenosoituksissa on vaadittu iranilaisten poistumista, ja yksityisemmin Assadin pelätään muuttuvan Iranin nukkehallitsijaksi. Hizbollahia tutkinut Philip Smyth on kirjoittanut Syyrian ”hizbollahistumisesta”: NDF-joukkojen rinnalle on syntynyt puolisotilaallisia joukkoja, jotka Hizbollahin tavoin tunnustavat velayat-e faqihia.

Iran tuskin kuitenkaan tulee vähentämään rooliaan Syyriassa, vaan vannoo jatkavansa taistelua. Assadin vallassa pitäminen on niin merkittävä tavoite, ettei edes lähentyminen lännen kanssa ydinvoimaneuvotteluissa tule muuttamaan Iranin politiikkaa. Samalla kriisi kuitenkin syvenee entistä uskonnollisemmin leimautuneeksi Persianlahden maiden tukiessa äärimielisiä sunnikapinallisia estääkseen Irania vahvistamasta asemaansa. Se taasen kannustaa Irania jatkamaan.

Ja kuten aina, valtioiden geopolitiikan hinnan maksavat useimmiten aleppolainen perhe, joka menettää kotinsa iranilaisilla rahoilla huolletun lentokoneen pommituksessa, tai pakolaisleiriltä värvätty hazara, jolta TOW-ohjus vie iankaikkisesti toiveet saada henkilöpaperit.