Uutispäivitys 24.5.2016

SDF on aloittanut etenemisensä etelään kohti Raqqaa. Hyökkäystä varten on keskitetty runsaan oloisesti SDF:n valtaamaa panssarikalustoa ja Yhdysvaltojen ilmavoimat tukevat sitä. Ensin SDF:n on kuitenkin edettävä usealla akselilla, pisimmillään 40 kilometriä. Suunnitelmana on todennäköisesti piirittää Raqqa ja vasta sitten vallata se, sillä ISISin vastarinnan odotetaan olevan ankaraa. Washington Postin juttu kertoo, että SDF:n sisällä on yhä erimielisyyksiä: kurdit sanovat taistelevansa Rojavan puolesta, sunniarabit Syyrian.

[IMG]
(kurdimielisen Cizire Cantonin karttakuva)

ISIS kykenee yhä iskemään, vaikka kärsisikin tappioita konventionaalisessa sodankäynnissä. Se otti vastuun Latakiassa tehdyistä tuhoisista pommi-iskuista ja Stratforin mukaan on tuhonnut venäläiskalustoa T4:n lentokentällä lähellä Homsia. Venäjä ei ole maininnut T4:n hyökkäyksestä mitään, mutta satelliittikuvat näyttäisivät vahvistavan ISISin propagandalehti Amaqin väitteen. Latakian osalta terrorismitutkija Charles Listerin mukaan Latakian iskun tarkoituksena on yhä ajaa kansanryhmiä toisiaan vastaan, jotta äärimielisillä on enemmän liikkumavaraa ja värväyspohjaa. Syyrian hallinnon kannattajien kerrotaan tehneen iskujen jälkeen läheiseen pakolaisleiriin ratsian, jossa kuoli ainakin seitsemän ihmistä.

Muualla Syyriassa iranilaisjoukkojen yritykset vallata Aleppon eteläpuolisia kyliä jatkuvat. Kaupungin pohjoispuolella FSA:n ja ISISin välinen ”pingikseksi” kutsuttu kylien valtaaminen jatkuu edelleen.

Damaskoksen lähiössä Ghoutassa Jaish al-Islamin ja Failaq a-Rahmanin väliset taistelut ovat päättyneet, ja osapuolet ovat vaihtaneet vankeja. Tilanne on silti huolestuttava. Idlibistä käsin toimivan Jaish al-Fatehin, johon Al-Nusra kuuluu, kerrotaan toimineen tulitauon välittäjänä, mikä voi kertoa sen kasvaneesta vaikutusvallasta. Ongelma saattaa kuitenkin jäädä akateemiseksi, sillä Syyrian hallituksen joukot ovat menestyksekkäästi hyödyntäneet kapinallisten keskinäistä taistelua. Ghoutan lähellä sijaitseva Marjin peltoalue on nyt miltei kokonaan Syyrian hallinnon käsissä, ja piiritettyä Ghoutaa uhkaa nälkä.
Taistelut Deir ez-Zorissa ovat myöskin jatkuneet, mutta tilanne näyttää synkältä piiritetyille Syyrian joukoille:
[IMG](Syyrian hallitusta kannattavan PetoLucemin karttakuva)

Syyrian oppositio väittää kaupungissa vielä toimivien aktivistien kertoneen, että kaupungissa on järjestetty pakkovärväyksiä puolustajien riveihin. Puolustajien väitetään myöskin ottaneen Punaiselta puolikuulta lääketarvikkeita omaan käyttöönsä. Varmaa lähdettä väitteille ei ole, mutta ilmatiestä huolimatta puolustajien tilanne näyttää heikentyneen.

Syrian Observatory for Human Rights arvioi 60 000:n ihmisen kuolleen Syyrian hallinnon vankiloissa sisällissodan aikana, kertoo Vice News.