Uutispäivitys 12.4.2016

ISIS onnistui valtaamaan Al Rain takaisin, mikä ei anna hyvää kuvaa Aleppon pohjoispuolisten ryhmien kyvystä taistella sitä vastaan. Kenties Turkin tykkituella ja koalition ilmaiskuilla ei ole riittävää vaikutusta alueella?

Venäjä on tosiaan vain vähentänyt/vaihtanut kalustoaan, ei poistanut sitä kokonaan. Lukuja on kuitenkin aika hankala löytää, ja ne lienevät lähinnä valistuneita arvauksia. Palmyrassakin lienee vielä venäläisiä pioneereeja miinanraivaustöissä.

New Yorker on julkaissut pitkän jutun syyrialaisten aktivistien ja kansainvälisten tutkijoiden yrityksistä hankkia todistusaineistoa Syyrian hallinnon harjoittamasta kidutuksesta.

Interfax kertoo venäläisen Mi-28 -kopterin tuhoutuneen ja sen kahden lentäjän kuolleen Homsin lähellä. Venäjän mukaan kopteria ei ammuttu alas, vaan se syöksyi maahan muusta syystä, mahdollisesti yölennon aikana.

Syyrian hallinnon joukot ovat yrittäneet vallata Al-Eisin Jabhat al-Nusralta Aleppon eteläpuolella, mutta joutuivat vetäytymään. Al Masdar -kanava toteaa, että hyökkäykseen osallistui vain ulkomaalaisia, ilmeisesti Hizbollahia, shiiajoukkoja sekä uusina tulokkaina Iranin vakituisen armeijan erikoisjoukkoja. Jälkimmäisten kärsimistä tappioista (ilmeisesti neljä kaatunutta) on uutisoitu laajasti Iranissa. Nusra väittää ottaneensa myös vankeja, mutta väitteelle ei ole todisteita.

Al Rain vallanneet ISIS-joukot ovat ilmeisesti ryhtyneet kostamaan Turkin tykkitukea FSA:lle ampumalla Turkin puolelle, mikä on luonnollisesti johtanut vastatuleen. Järjestön epäillään myös murhanneen Gaziantepissä työskennelleen syyrialaisen journalistin.

Jarmukin pakolaisleirissä Damaskoksen lähiöissä FSA ja palestiinalaisryhmät ovat joutuneet alakynteen leiriin soluttautuneita ISIS-taistelijoita vastaan, ja leirin kerrotaan olevan vaarassa joutua kokonaan järjestön käsiin. Syria Directin mukaan taistelu ei ole niin kiivasta, mutta kärhämät ja tarkk’ampujat estävät alueen asukkaita liikkumasta.