Presidentti Obaman Syyria-politiikka

Mielenkiintoinen The Atlanticin juttu Obaman ulkopolitiikasta on mielestäni sopiva aihe josta jatkaa.

Syyrian kansannousun alettua Obama sanoi puheessaan, että Assadin tulisi luopua vallasta. Yhdysvallat ei kuitenkaan tehnyt aluksi muuta. Yhdysvaltain tiedustelu päätteli virheellisesti, että Assad syrjäytettäisiin Mubarakin tavoin viimeistään armeijan toimesta. Konfliktin pitkittyessä Obama vastusti edelleen Yhdysvaltain sekaantumista asiaan. Tämä aiheutti kitkaa hänen ja Yhdysvaltain YK-lähettiläs Samantha Powerin välillä. Powerin mielestä muilla valtioilla on velvollisuus suojella ihmisiä, joita heidän oma valtionsa tappaa. Obaman mielestä hänellä oli velvollisuus käyttää Yhdysvaltain sotavoimia vain Yhdysvaltojen tai Israelin puolustamiseksi, tai estääkseen Irania saamasta ydinasetta.

Sinänsä Obaman suhtautuminen Lähi-itään on melko poikkeuksellinen Yhdysvaltain presidenttien joukossa. Hänen suhteensa Israelin Netanjahuun on kireä. Hän ei myöskään pidä Saudi-Arabiasta tai muista sunniarabiliittolaisista, joilla on tekemistä kansainvälisen terrorismin kanssa.

Presidenttiytensä alussa Obama yritti lähestyä muslimimaailmaa. Puheessaan Kairossa 2009 Obama osoitti myötätuntoa palestiinalaisia kohtaan ja lupautui panostamaan Israelin ja Palestiinan ikuisuusongelmaan. Arabikevään aikana Obama jatkoi toiveikasta retoriikkaa.

Yhdysvallat tarttui aseisiin estääkseen Gaddafia tuhoamasta Benghazin kaupunkia vuonna 2011. Obama ei halunnut osallistua operaatioon, mutta muun muassa Hillary Clinton, Susan Rice, Samantha Power ja muut vetosivat häneen kaupungin suojelemiseksi. Ilmatuen avulla Gaddafi syrjäytettiin, mutta Obaman mielestä interventio ei onnistunut.

Libyan operaatiossa Obama halusi myös Euroopan ja Persianlahden maiden osallistuvan, inhoten sitä miten Yhdysvaltoja aina vaadittiin kärkeen. Kansainvälinen koalitio toimi YK:n mandaatilla ja pysäytti diktaattorin hyökkäyksen vain miljardilla dollarilla. Kaikesta suunnittelusta huolimatta Libya on Obaman mielestä ”shit show.” Syynä on hänen mielestään tribalismi ja Yhdysvaltain liittolaisten passiivisuus. Kannattiko Yhdysvaltojenkaan siis vaivautua?

Obama oli vastahakoinen sotkeutumaan Syyriaan, mikä herätti jälleen kiistoja. Samantha Power halusi Yhdysvaltojen tukevan ”maanviljelijöitä, puuseppiä ja insinöörejä” jotka taistelivat vallankumouksen puolesta. Obaman näkemyksen mukaan pelkkä ilmatuki ei riittäisi tukemaan sekalaista joukkoa Syyrian armeijaa vastaan, vaan Yhdysvaltojen tuki vaatisi maajoukkojen lähettämistä. Obaman mielestä Bushin jälkeen Yhdysvaltojen presidentin ensisijainen ulkopoliittinen velvoite oli yksinkertainen: ”don’t do stupid shit.” Ulkoministeri Clintonin mielestä se ei ollut mikään suunnitelma, mikä suututti Obaman. Clintonin mielestä varhainen osallistuminen olisi estänyt jihadistien valtaannousun.

Kesällä 2012 Obama kuitenkin piti kuuluisan puheensa, jossa hän ilmoitti kemikaalisten aseiden käytön olevan ”punainen viiva” Syyriassa. Se yllätti hänen avustajansa, ja varapresidentti Joe Biden pelkäsi että kemikaalisten aseiden kieltoa pitäisi vielä pitää yllä.

Elokuussa 2013 Assadin joukot käyttivät kaasua Damaskoksen lähiössä Ghoutassa, tappaen vähintään satoja ja mahdollisesti yli 1500 ihmistä sariinilla. Nykyinen ulkoministeri Kerry käytti kovaa kieltä Assadia vastaan, ja Obaman tiimi odotti täysin että Yhdysvallat iskisi. Koko maailma odotti sitä.

Kerryn mielestä Assadia oli rangaistava, jotta maailma tietäisi etteivät kemialliset aseet ole hyväksyttyjä, ja aluksi näyttikin siltä että Obama oli samaa mieltä. Yleensä ottaen Obama ei pidä ”uskottavuuden” käsitteestä, katsoen sen johtaneen Yhdysvallat Vietnamiin. Koko hänen tiiminsä oli kuitenkin iskujen kannalla. ”Suurvallat eivät bluffaa,” Biden sanoi.

Obaman käskystä Pentagonissa valmisteltiin kohteiden listoja, ja Saudi-Arabia ja Ranska odottivat innolla Yhdysvaltain viimein tekevän jotain. Viime hetkillä Obama kuitenkin muutti mielensä. Yhdysvaltojen äänestäjiä Syyria ei tuntunut kiinnostavan, Obaman kunnioittaman Angela Merkelin Saksa ei aikonut osallistua iskuihin, YK:n mandaattia ei ollut, ja viimeiseksi brittiparlamentti ei antanut tukeaan David Cameronille Syyriaan tehtävää iskua varten.

Obamasta tuntui että hän oli astumassa ansaan. USA ei iskisi kemikaalivarastoihin, koska räjähdykset voisivat lähettää myrkkypilviä ties minne. Assad todennäköisesti selviäisi iskusta pienin vaurioin, ja mitä sitten? Obama pelkäsi, että isku johtaisi vain kasvaviin vaatimuksiin osallistua. Hän kutsui luokseen kansliapäällikkönsä McDonoughin, joka oli myös sitä mieltä, että Yhdysvallat ajelehti liian helposti sotiin Lähi-idässä. Miesten keskusteltua tunnin Obama ilmoitti että iskut oli peruttu 30. toukokuuta 2013.

Päätös odotetusti hämmensi Obaman alaisia ja suorastaan suututti liittolaisia. Ranskan pääministeri Manuel Vallsin mielestä maailma oli luomassa Syyriassa hirviötä toimettomuudellaan. Saudi-Arabian suurlähettiläs lähetti Riadiin viestin: Iran on Lähi-idän uusi suurvalta, ja Yhdysvallat vanha.

Kaikkein ankarin isku oli kuitenkin Syyriassa. Lukuisat FSA:n johtajat olivat saavuttaneet asemansa lupaamalla hankkivansa Yhdysvaltojen tuen, mistä amerikkalaisten epämääräiset kommentit antoivat toivoa. Kun Yhdysvallat ei iskenyt, toivo avusta romahti. Kapinallisjohtajia pakeni ulkomaille, joitakin ryhmiä hajosi kokonaan tai liittyi islamisteihin.

Yhdysvaltain kongressikaan ei asettunut tukemaan iskuja. Obama otti yhteyttä Vladimir Putiniin ja kertoi että jos Assad luopuisi kemiallisista aseistaan, iskuille ei olisi syytä. Kerry ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov saivat aikaan sopimuksen, jonka piti poistaa suurin osa Syyrian kemikaaleista. Se ei välttämättä ole tehnyt tehtäväänsä, mutta sen avulla Yhdysvaltojen ei tarvinnut iskeä Syyriaan.

Obamaa kritisoitiin päätöksestä rajusti, mutta hänen omasta mielestään päätös vapautti Yhdysvallat tuhoisasta ulkopolitiikan ”perinteestä” joka saneli milloin mitäkin sotavoiman käyttöä. ISISin nousun myötä Yhdysvallat päätyi kuitenkin operoimaan Syyriassa, mutta ei Assadia vastaan. ISIS ei Obaman mielestä ole eksistentiaalinen uhka Yhdysvalloille – ilmastonmuutos on. Hän kuitenkin vertasi ISIStä Batmanin Jokeriin – muut mafiapomot toimivat ennakoivasti, mutta ISIS haluaa vain tuhota kaiken. Siksi Yhdysvallat sitoutui sen pysäyttämiseen, joskin toivoen muidenkin valtioiden osallistuvan.

Arabikevään kriisiytyminen ja taistelu ISISiä vastaan ovat tehneet Obaman suhtautumisen Lähi-itään kyyniseksi. Hänen mielestään tulevaisuus on Aasiassa, joka latinalaisen Amerikan tavoin on täynnä nuoria, ahkeria ja innovatiivisia ihmisiä. Lähi-itä on Obaman mielestä sotku, jota hän tai kukaan muukaan Yhdysvaltain presidentti ei tule ikinä korjaamaan. Ääri-ilmiöt on pysäytettävä ammattimaisesti, mutta sekin työ kuuluu Obaman mielestä arabimaille itselleen. Erityisen katkera hän on Saudi-Arabialle, jonka hän katsoo radikalisoivan muun muassa lapsuutensa Indonesiaa. Energiansa Obama suuntaa mieluummin muualle: Aasiaan, Kuubaan, suhteiden lievittämiseen Iranin kanssa.

Venäjän aktivoituminen saivat Obaman vastustajat kritisoimaan presidenttiä heikkoudesta. Venäjän intervention Syyriaan katsottiin nolanneen Yhdysvallat. Obama itse pitää suhdettaan Putiniin hyvin ammattimaisena. Putin käyttäytyy häntä kohtaan äärimmäisen kohteliaasti, mikä Obaman mielestä todistaa Putinin tietävän Venäjän kuuluvan todellisuudessa kakkosluokkaan. Sotilasoperaatiot eivät Obaman mielestä auta Venäjää, eikä hän kantanut huolta Venäjän interventiosta Syyriassa. Miksi estää venäläisiä tekemästä virhettä, hän sanoi.

John Kerry on pyytänyt Obamaa tekemään julkistamatta jätettäviä iskuja Syyriaan, joiden tekijän Assad kyllä arvaisi, lähettäkseen voimakkaamman viestin. Obama on kieltäytynyt, sillä hän ei vieläkään katso Assadin uhkaavan Yhdysvaltoja. ISIS sen sijaan uhkaa, minkä vuoksi sotaa sitä vastaan jatketaan. Enimmäkseen ilma- ja lennokki-iskuihin jäävä sota lienee muutenkin Obamalle mieluisa, sillä hänen kaudellaan lennokki-iskuista on tullut suoranaista muotia. Obama ei vastusta sotavoiman käyttöä, mutta kohteiden on oltava tavalla tai toisella uhka Yhdysvalloille. Nykyisen presidentin aikana Yhdysvallat tuskin tulee toimimaan suoraan Assadia vastaan. Seuraajan politiikka sen sijaan on avoin kysymys.

Mitä Obamaan itseensä tulee, todennäköisesti vain historia pystyy arvioimaan oli Obaman päätös perua kostoiskut vuonna 2013 viisas päätös, vaiko hetki jolloin Yhdysvallat luopui Lähi-idästä.

Koko artikkeli on todella mielenkiintoista luettavaa, ja harvinaisen pitkä. Koitin tässä poimia Syyriaan liittyviä seikkoja, mutta aikamoinen tekstiseinä pelkästään niistäkin syntyi.

Uutispäivitys 25.3.2016

Kiitos uutislinkkailusta, oma päivittäminen on jäänyt vähäiselle. On pari asiaa mistä olisi mielenkiintoista keskustella: Obaman ulkopolitiikka Syyriassa (joka sai paljon julkisuutta The Atlantic -lehden jutun jälkeen), Venäjän joukkojen vähentäminen sekä rauhanneuvottelujen eteneminen. Ne vaativat kuitenkin pidempää pohjustusta, joten siirrän niitäkin parempaan ajankohtaan.

Uutispuolella tänään perjantaina on jälleen pidetty runsaasti mielenosoituksia eri puolilla Syyriaa, ja luultavasti vastauksena niihin Syyrian hallinto on jälleen pudotellut tynnyripommeja. Tulitauko näyttäisi siis heikenneen ja kahakointi kasvaneen ainakin Latakiassa, joskin suurin osa hyökkäyksistä tapahtuu ISISiä vastaan. Järjestö on heikoilla, ja monet ryhmät etenevät nyt sitä vastaan. Eteläisessä Syyriassa ISIS-mieliset ryhmät Yarmukin marttyyrien prikaati ja Muthanna Movement ovat taistelleet muita kapinallisryhmiä vastaan. Ne ovat ottaneet yhteen myös Jabhat al-Nusran kanssa, joka sittenkin näyttää hallitsevan joitain alueita eteläisessä Syyriassa, toisin kuin aiemmin luulin.

Washington Post kirjoittaa ISISin kärsimistä tappioista, ja tiivistää kätevästi viime kuukausien tapahtumia. Järjestö on joutunut hyökkäämään lähinnä räjähteillä lastatuilla autoilla (joita toisinaan panssaroidaan) tehdyin itsemurhaiskuin. Yritykset tehdä perinteisiä hyökkäyksiä SDF:ää vastaan Tishrinissä ja Syyrian armeijan joukkoja vastaan Khanasirissa ovat epäonnistuneet, ja taistelijoiden moraali heikkenee. Jutussa esitetyt kommentit siitä, että etenemistä hidastaa lähinnä rauhanprosessin hitaus, on varsin mielenkiintoinen. Kysymys siitä, kuka lopulta esimerkiksi valtaa Raqqan, lienee kiistelyn aiheena.

Palmyran tilanne jää vielä nähtäväksi. Assad-mieliset kommentoijat ovat ehtineet juhlia etenemistä sinne jo monta kertaa. Osa heistä onkin ehtinyt jo torua muita liioittelusta, sillä vastarinta on kaikesta päätellen ankaraa. Irakissa Ramadin kaupungin valloittaminen järjestöltä onnistui vasta kun kaupunki oli miltei kokonaan raunioina. SDF:n onnistui vallata Shaddadi muutamassa päivässä, vaikka operaation kestoksi arvioitiin yli kuukausi. On vaikea sanoa, kumpaan ääripäähän Palmyran taistelu kääntyy.

Pohjoisempana ISISin kerrotaan linnoittaneen Manbijin kaupunkia ja kaivaneen juoksuhautoja sen ympärille. Ilmeisesti se aikoo taistella siitä SDF:n hitaasti lähestyessä Tishrinin padolta.

Uutispäivitys 14.3.2016 + keskustelu Venäjän väitetystä vetäytymisestä

Pari päivää sitten Syyriassa ammuttiin alas Syyrian ilmavoimien Mig-21 ilmeisesti olalta ammuttavalla ohjuksella. Siitä olleet tiedot olivat aika epäselviä, kunnes Venäjän puolustusministeriö kommentoi asiaa todistaakseen, ettei kyseessä ollut venäläinen kone. Venäjän ilmavoimat ei taida enää edes käyttää tuota konetyyppiä.

Syyriassa on ennenkin ammuttu koneita alas, mutta viimeisimmästä on aikaa. On mahdollista, että jokin taho olisi lähettänyt uudemman sukupolven it-ohjuksia kapinallisille, mikä taasen kannustaisi Venäjää vähentämään koneitaan. Kyseessä voi tosin olla täysi sattuma, ja suurin osa Venäjän koneista lentänee MANPADien kantaman yläpuolella.

Helikoptereista pudotetut tynnyripommit ovat Syyrian ilmavoimien erikoisuus, joilla rangaistaan kapinallisalueilla eläviä. Venäjän ilmavoimat ovat tehneet haastavampia lentoja, kuten maajoukkojen etenemisen tukemista matalalla lentävillä helikoptereilla, mutta myös se on harjoittanut rankaisupommittamista. Joitakin alueita on pommitettu vapaasti putoavilla pommeilla toisen maailmansodan tyyliin. Iskut osuvat väkisinkin siviilialueille, ja ns. double tap -iskut näyttävät olevan yhä suosiossa. Esimerkiksi Palmyraa/Tadmuria on pommitettu raskaasti tähän tyyliin. Kaupunki on ISISin hallussa, mutta iskut surmaavat siviilejä jotka olisivat kenties pian vapautuneet järjestön ikeestä. Kontrasti koalition ohjattuihin iskuihin on varsin suuri, vaikka myös jälkimmäisten tiedetään surmanneen siviilejä yrityksistä huolimatta.

Tämä käänne on mielenkiintoinen, mutta Venäjän läsnäolo Syyriassa tuskin loppuu kokonaan. Jää nähtäväksi, miten hyvin väite vetäytymisestä pitää paikkansa. Vähentääkö esimerkiksi Iran myöskin osallistumistaan, vai lisääkö se sitä?

Kiirettä on pitänyt, joten en ole hetkeen päivittänyt. Huomenna on jälleen Syyrian kansannousun vuosipäivä, joten silloin pitänee koostaa jonkin verran tapahtumia. Mielenkiintoisia tapahtumia ovat esimerkiksi yhteenotot Jabhat al-Nusran ja Divisioona 13:n välillä. Fundamentalistinen Nusra on yrittänyt estää tulitauon aikana järjestettyjä mielenosoituksia, ja Divisioona 13 asettui puolustamaan niitä. Tämänhetkisen tilanteen perusteella heikommin aseistettu 13 on alakynnessä ja on menettänyt alueitaan.

Karkuruus ISISin riveistä näyttää kasvavan, ja ulkomaisten taistelijoiden kerrotaan takavarikoivan syyrialaisten henkilötietoja paetakseen niiden avulla. Samaan aikaan järjestö ilmeisesti käyttää yhä enemmän lapsia itsemurhapommittajina.