Uutispäivitys 4.2.2016

Tilanne osoittaa kiristymisen merkkejä.

Syyrian hallituksen eteneminen on lopettanut vuosia kestäneen hallituksen hallitsemien kylien piirityksen Aleppon pohjoispuolella. Samalla tämä on katkaissut Idlibin kapinallisten pohjoisen huoltoreitin sekä pysäyttänyt myös kaupankäynnin Idlibin ja ISISin hallitseman alueen välillä. Syria Direct kertoo, että salafistinen Jabhat al-Nusran johtama pohjoinen kapinallisliittouma teki viime kesänä ISISin kanssa sopimuksen, joka salli kauppiaiden/salakuljettajien kulkea alueidensa välillä. ISISin alueelta salakuljetetulla öljyllä on mm. tuotettu sähköä.
[IMG]

Järjestö kertoo myös, että kasvavia määriä ilmaiskuja pakenevia ihmisiä saapuu kurdien hallitsemaan Afrinin kantoniin. Suuria joukkoja pyrkii myös kohti Turkin rajaa. Sielläkään ei välttämättä ole pian kovin turvallista, sillä jo aiemmin Reuters on kertonut kurdien suunnittelevan Afrinin ja Ciziren kantonien yhdistämistä valtaamalla sekä ISISin että FSA:n hallitseman alueen (Azaz ylläolevassa kartassa). Twitterin perusteella YPG/SDF pyrkii ehkä hyödyntämään Assadin etenemistä valtaamalla kyliä kyseisellä alueella, mikä on jälleen ruokkinut syytöksiä siitä että kurdit ovat Assadin puolella. Tilanne on kuitenkin hirveän sekava, joten väitteisiin täytyy suhtautua toistaiseksi varauksella.

Hallituksen joukkojen eteneminen on jälleen pannut vauhtia huhuihin Turkin sotilaallisesta interventiosta noin 20. kerran. Samaan aikaan Saudi-Arabia on kertonut halukkuudestaan lähettää maajoukkoja Syyriaan. Joukot tulisivat ”taistelemaan ISIStä vastaan,” varmaan vähän kuten Venäjäkin. On vaikea sanoa, onko Saudi-Arabialla realistisia mahdollisuuksia tähän koska se on jo mukana Jemenin konfliktissa, mutta Assadin vahvistuminen ulkovaltojen tuella luo painetta kapinallisia tukeville valtioille.

Venäläinen upseeri on mahdollisesti saanut surmansa Latakiassa. Asiasta kertova RIA Novosti kuvailee häntä ”sotilaalliseksi neuvonantajaksi.”