Uutispäivitys 29.12.2015

Mielenkiintoisesti padon valtauksesta ei ole vieläkään mainintaa useimmissa uutislähteissä. Kenties Ramadin takaisinvaltaus Irakissa vie huomiota. SDF on jatkanut etenemistään kohti Manbijia ilmeisesti niin suurella vauhdilla, ettei ajantasaisia tilannekarttoja ole saatavilla. Kurdien twitteröinnin perusteella ISIS olisi vetäytymässä myös Manbijista.

Turkin pääministeri Davutoglun kerrotaan sanoneen lehdistötilaisuudessa, että Eufratin ylittäneet joukot ovat arabikapinallisia eivätkä kurdeja. En ole löytänyt tälle muuta lähdettä kuin turkkilaisen päivälehden Zamanin englanninkielisen version jutun:

Tämän perusteella Turkki näyttäisi toistaiseksi tarttuvan SDF:n tarjoamaan verukkeeseen. Vaikka YPG muodostaakin SDF:n enemmistön, muiden FSA:n ryhmien mukanaolo tarjoaa Turkille keinon ohittaa aiemmat puheensa punaisesta viivasta.

Venäjän eskaalatiolla saattaa olla oma osansa tässä. Aiemmin tässä kuussa kaksi Bloombergin kolumnistia kertoi venäläisten Syyriaan tuoman ilmatorjunnan maalailleen amerikkalaisia koneita tutkillaan, minkä vuoksi Yhdysvallat on siirtynyt käyttämään miehittämättömiä lennokkeja ilmatorjunnan kattamalla alueella.

Tishrin on tietääkseni Turkin tykistön kantaman ulkopuolella, joten käytännössä Turkki ei voi voimakeinoin estää Eufratin ylitystä. Venäläiskoneen alasampuminen on siis saattanut epäsuorasti auttaa kurdeja. Toinen selitys on se, että Turkki keskittyy omien kurdialueidensa levottomuuksiin, joissa ilmeisesti käydään ankarimpia taisteluita vuosikymmeniin.

Samaan aikaan kuva, jossa kaksi kurditoimittajaa loikkaa Turkin punaisen viivan yli Tishrinin padolla, näyttäisi hiljalleen leviävän kurdien nettipiireissä:
[IMG]

 

Uutispäivitys 26.12.2015

Yksi Sednayan vankilasta vapautetuista islamistijohtajista, Jaysh al-Islamin johtaja Zahran Alloush, on kuollut ilmaiskussa. Alloush sai vuonna 2013 kyseenalaista julkisuutta ”alaviitit häkkiin ja Välimereen”-puheillaan, mutta ilmoitti myöhemmin vihansa johtuneen Ghoutan kaasuiskusta. Alloushin miehiä syytettiin myös ihmisoikeusaktivisti Razan Zaitounehin ja tämän miehen sieppaamisesta, mutta hän kiisti syytteet. Kuluneen vuoden aikana Alloush ilmoitti kannattavansa vapaita vaaleja aiemmin vaatimansa sunniteokratian sijaan. Jaysh al-Islamin edustajia oli läsnä Riadin konferenssissa, joten jää nähtäväksi miten innokkaita he ovat nyt osallistumaan tammikuun rauhanneuvotteluihin.

Joulun aikana SDF/YPG on edennyt ja ylittänyt tänään Eufratin valtaamalla Tishrinin padon. ISISin taistelutahto näyttäisi heikenneen, sillä kurdit ovat kertoneet ottaneensa useita vankeja, eikä padosta ilmeisesti käyty kovin ankaraa taistelua. Koalition ilmavoimat ovat iskeneet padosta luoteeseen olevaan Manbijin kaupungin lähelle, joten se lienee SDF:n seuraava tavoite. Turkin julkilausuman mukaan se ei aio hyväksyä kurdien etenemistä Eufratin yli, mutta saa nähdä onko koalitio lepytellyt tai kovistellut Turkkia kulissien takana.

Syyrian valtio ja terrorismi

Assadin strategia lienee juurikin se, että epämääräinen huoli islamilaisesta terrorismista peittää hänen harjoittamansa terrorin.

Sinänsä islamismin ei pitäisi olla ristiriidassa demokratian kanssa, vaikka ajatus aseistetuista kristillisdemokraattien vastineista onkin huolestuttava liberaalille lännelle. Jopa jotkin salafit (salaf eli varhaisin muslimien yhteisö) ovat nykyään poliittisen prosessin kannalla. Ongelmana ovat juurikin salafi-jihadistit, kuten Jabhat al-Nusra:

Kapinallisia ei voida luokitella kauhean selkeästi, koska sodan aikana uskonnollista retoriikkaa on vahvistanut sekä Assadin brutaalius että Persianlahden maiden tukemien salafien vahvistuminen. Kun kävi selväksi, ettei lentokieltoa tai tappavaa materiaaliapua ole tulossa, moni kapinallisryhmä ryhtyi käyttämään islamilaista retoriikkaa parantaakseen suhteitaan Qatarin ynnä muiden kukkarolla eläviin ryhmiin. Vuonna 2012 FSA:n riveissä oli muotia kasvattaa pitkiä partoja sekä kuittailuna Assadille (pitkät parrat kun yhdistetään salafismiin, mitä ei pidetty Syyriassa sopivana) että siinä toivossa, että konservatiivisempi ulkoasu houkuttelisi Persianlahden konservatiiveja tukemaan omaa ryhmää.

Kun taas mietitään sitä, että mistä nämä kaikki salafit tulevat, moni unohtaa Syyrian hallinnon roolin. Mielenkiintoista luettavaa aiheesta löytyy ketjun alussa linkatusta ISW:n raportista Jihad in Syria. Vaikka raportti onkin vuodelta 2012, siitä saa yhä varsin oleellista tietoa nykytilanteenkin arvioimiseen.

Vaikka muslimiveljeskunnan äärisiipi yrittikin kaataa ba’ath -puolueen 1970-1980 -lukujen taitteessa, Syyria on itse käyttänyt terrorismia aseena jo pitkään. Kohteina ovat olleet mm. Jordania, Libanon ja tietysti Israel. Syyrian hallinto on tukenut palestiinalaisia ääriryhmiä, Hamasia, Hizbollahia ja jopa kurdien PKK:ta, ja on ollut Yhdysvaltojen ’state sponsor of terrorism’ -listalla vuodesta 1979. Syyrian tiedustelupalvelu on tehnyt tiivistä yhteistyötä tukemiensa ryhmien kanssa. Yksi sen vakiintuneista metodeista on vangita potentiaalisen terrorijärjestön johtajia ja vapauttaa heidät, kun he lupaavat tukea Syyrian tavoitteita. Yksi tällaisista ryhmistä oli Fatah al-Islam, jonka johtaja pääsi mystisesti vapaaksi syyrialaisesta vankilasta. Parhaiden perinteiden mukaisesti osa ryhmän jäsenistä kääntyi myöhemmin Syyrian hallintoa vastaan. Irakin miehityksen ajalta jotkut varmaan muistavatkin yhteydet Syyrian ja Irakin sissisolujen välillä.

Nykyisen sisällissodan alkaessa Syyrian hallinto päätti vahvistaa luomaansa narratiivia taistelusta terrorismia vastaan päästämällä terrorismista epäiltyjä vapaaksi. Montaa heistä pidettiin Sednayan vankilassa, josta he yllättäen pakenivat. Myös muista vankiloista päästettiin väkeä. Heidän joukossaan oli mm. vuosien 1979-82 islamistisen kapinan veteraani ja Lontoon vuoden 2005 metroiskun suunnittelijaksi epäilty Abu Musab al-Suri:

Aika moni näistä kavereista aiheuttaa nyt Assadille päänsärkyä Idlibin maakunnassa. Sotilaallisesti heidän vapauttamisessaan ei ollut järkeä, mutta nyt Assadilla on jotain mihin osoittaa ja huudahtaa ”katsokaa, enkö minä sittenkin ole parempi vaihtoehto?”