Uutispäivitys 8.10.2015

Tämänhetkinen tilanne on se, että Syyrian hallituksen joukot yrittävät vallata kapinallisten valtaamia alueita Haman ja Idlibin provinssissa, joista jälkimmäinen on kokonaan islamistisen al-Nusran johtaman liittouman vallassa. Venäjän tekemät ilmaiskut yrittävät antaa ilmatukea. Myös kaksi venäläiseksi väitettyä taisteluhelikopteria on kuvattu lentämässä hyvin matalalla alueella.

Hallitukselle myötämielisen uutislähteen (Al Masdar Newsin) mukaan Syyrian joukot ovat edenneet, mutta ovat menettäneet ainakin yhdeksän panssaroitua ajoneuvoa. Kapinalliset väittävät tuhonneensa 17 ajoneuvoa. Kapinallisryhmittymät ovat lisänneet eilen ainakin 12 videota, joissa he osuvat TOW-ohjuksilla hallituksen ajoneuvoihin. Todellista tilannekuvaa on vaikea saada.

Venäjä on myös iskenyt kapinallisia vastaan risteilyohjuksin Kaspianmereltä. Kyseessä lienee myös muulle maailmalle tarkoitettu voimannäyttö, ja kyynisemmin ehkä myös mahdollisille ostajille suunnattu ”testattu tosioloissa!” -leiman hakeminen. Nolosti neljä uutta Kaliber-risteilyohjusta putosi jo Iranin yläpuolella, kertoo CNN.

Muissa uutisissa kurdien ja FSA:n koillinen yhteenliittymä ”Eufratin tulivuori” kertoo alkaneensa saada lisää aseapua ja valmistautuvansa etenemään ISISin ’pääkaupunkia’ Raqqaa vastaan. Tämä liittouma on tiettävästi turvassa Venäjän ilmaiskuilta, koska Venäjä on ilmoittanut ettei kurdeja vastaan isketä. Kurdien aseman vahvistuminen (olettaen, että tuleva eteneminen Raqqaan räjähdeansoja ja miinoja rakastavaa ISISiä vastaan sujuu) voi kuitenkin lisätä jännitteitä, koska monet syyrialaiset kapinallisryhmät epäilevät kurdien suunnittelevan Kurdistanin perustamista ja yhtenäisen Syyrian hajoittamista.